Jäätä särjetään kaivinkoneilla

10.02.2016 - 20:25 Satu Ojala

Ely-keskus on antanut varoituksen jokivesien nousemisesta jääpatojen vuoksi Loimijoen ja Punkalaitumenjoen ympäristössä Huittisten alueella.
Pelastuslaitos valmistautuu tarvittaviin torjuntatoimiin.
Toimenpiteet tulvan torjumiseksi ovat käynnissä Huittisissa Loimijoella ja Punkalaitumenjoella. Veden virtauksen helpottamiseksi ja jääpatojen ehkäisemiseksi jäätä särjetään kaivinkoneilla. Tällä hetkellä Satakunnassa ei ole muita veden nousuun liittyviä tehtäviä. Pelastuslaitos on kuitenkin tehostanut johtamisvalmiuttaan tilanteen osalta. Tilannetta seurataan yhteistoiminnassa Varsinais-Suomen ely-keskuksen, Huittisten kaupungin ja viereisten pelastuslaitosten kanssa.
Loimijoen Maurialankoskessa vedenpinnan ennustetaan edelleen nousevan, mutta jääpadot vauhdittavat vedennousua niiden yläpuolella.
Loimijoessa virtaama on jo nyt yli 180 kuutiota sekunnissa, kun se vielä sunnuntaina oli alle 20 kuutiota sekunnissa. Ely-keskuksen ennusteen mukaan virtaama kasvaa vielä huomenna.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.