Jokilevo jyrää -tapahtumassa riitti kävijöitä

09.04.2016 - 10:31 Minna Karru
Laajalla tapahtuma-alueella liikkui päivän aikana yhteensä kolmisentuhatta ihmistä.

Ensimmäistä kertaa Huittisissa järjestetty Jokilevo jyrää -tapahtuma oli järjestäjien mukaan menestys. Väkeä oli tänään lauantaina liikkeellä kolmisentuhatta. Huittislaisten lisäksi väkeä oli paikalla myös naapurikunnista ja kauempaakin. Monet tulivat tapahtumaan koko perheen voimalla, useimmat olivat liikkeellä ajan kanssa.

Tapahtumassa esiteltiin Jokilevon teollisuusalueen yrityksiä ja niiden toimintaa. Mukana tempauksessa oli kolmisenkymmentä yritystä.
Yritykset esittelivät toimintaansa muun muassa koneiden ja ajokaluston esittelyllä. Ohjelmassa oli myös työnäytöksiä.
 

 

 

Uutinen päivitetty lauantaina iltapäiväviideltä.

KOMMENTIT
9. huhtikuu 2016 - 15:03PEKKA KEKKI
hyvin järjestetty tilaisuus, paljon tehty töitä, paljon kiinostuneita. toivottavasti ensi vuonna uudestaan. KIITOS ! JOKILEVO JYRÄÄ

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.