Bingomyllyllä pyöritettiin rahaa, missikisat toivat tunnettavuutta

09.03.2018 - 05:13 Satu Ojala
Ainoa huittislainen Miss Satakunta oli vuonna 1996 valittu Riikka Rantala. Hänelle serenadin lauloi Rene Haavisto. (Kuvat Lauttakylä-lehden arkistosta)

Kun uusi urheilutalo Huhkolinna oli otettu Huittisissa käyttöön vuonna 1970, kehitettiin nopeasti toimintaa, jolla maksaa rakentamisesta aiheutuneet kulut.
Talo oli urheiluseurojen vapaassa käytössä, mikä oli ymmärrettävää, kun talon omistajayhtiön taustalla oli Huittisten kaksi suurinta urheilun yleisseuraa, Lauttakylän Luja ja Pyry.

Laitteet bingoa varten oli hankittu hyvissä ajoin ja toiminta alkoi heti seuraavana vuonna. Bingon tuloa valmisteltiin etukäteen, mutta Miss Satakunta -kisat tulivat ”puskista”.

Missikisojen alkuvaiheita muistelee Jouko Kuusisto, Huhkolinnan isännöitsijä joulukuusta 1970 syksyyn 1973.
–Äijälän Riku oli sopinut missikeisari Eino Makusen kanssa, että saamme käyttää Miss Satakunta -nimeä ja järjestää kisat. Aikaa oli pari hassua viikkoa ja se oli melkoinen urakka, kun piti hankkia luvat, juontajat, orkesteri ja ennen kaikkea kilpailijat.

Ensimmäiset Miss Satakunta -kisat järjestettiin Huhkolinnassa vapunaattona 1971.
–Väkeä oli nihkeästi ja vahingosta opimme, että kisat siirrettiin vapunpäivälle. Se oli järkevä ratkaisu, sanoo Kuusisto.

Kisoihin kutsuttiin osanottajiksi kaikkia kauniita naisia.
–Ilmoittautumisia tuli ihan hyvin ja kilpailuun kutsuttiin 10–15 ehdokasta. Toivomus oli, että kaunottaret olisivat lähiseudulta, mutta se ei aina onnistunut.

Ensimmäiseksi Miss Satakunnaksi kruunattiin Sari Kuotisaho Turusta. Hänet kruunasi Miss Skandinaviaksi vuonna 1969 valittu Harriet Eriksson. (..)

Vuoden 1977 kisoihin kruunaajaksi tuli vuotta aiemmin Miss Euroopaksi valittu Riitta Väisänen.
Kisoihin piti tulla juontajaksi tähtireportteri Anttila, mutta hän oli yhteensattumien vuoksi estynyt. Niinpä Riitta Väisäselle sanottiin, että hänen pitäisi myös juontaa nämä kauneuskisat. Väisäsen rinnalla oli juontohommissa kokemattomampi Jukka Kivimäki.
Lauttakylä-lehden mukaan hommat sujuivat juontajaparilta luontevasti.

–Olin minä tehnyt jo tätä ennen juontokeikkoja, mutta näitä yllätyskeikkoja oli harvemmin. Sinänsä se ei ollut ongelma, sillä en yleensä jännitä mitään.
–Jos politiikasta olisi ollut kyse, se olisi ollut kokonaan toinen juttu, mutta tämä ala oli tuttua, sanoo Riitta Väisänen.

 

 

Pesukoneita ja väritelevisioita onnekkaille

Bingosta tuli sangen suosittu tapahtuma Huhkolinnassa. Mylly pyöri kahdesti viikossa ja onnelliset voittajat kantoivat koteihinsa kaikkea mahdollista kahvista automaattipesukoneisiin. Ehdottomia vetonauloja olivat autot, joita jaettiin bingopalkintoina useamman kerran.
–Ensimmäinen autobingo täytti salin ääriään myöten. Bingon pelaajia oli 1 700. Mitä pidemmälle peli ehti, sen hiljaisemmaksi sali muuttui. Lopulta kuului huuto bingo. Ja ensimmäisenä lappunsa sai täyteen Lasse Vaano, jonka autoliikkeestä palkintoauto oli ostettu, kertoo Jouko Kuusisto.

Voittoa eivät kaikki pitäneet sattumana.
–Jotkut ”tiesivät”, että asiasta oli sovittu Takkulassa Vaanon tienhaarassa. Sopijoina olimme minä, Äijälän Riku ja Vaanon Lasse. Sitä en tiedä, miten nämä tietävät olivat asian ratkaisseet. Kun pallot pudotetaan myllyyn satunnaisessa järjestyksessä ja myllyä pyöritetään vähän miten kukin tahtoo, voittaja on kuka tahansa. Tämä huhu ei siis pitänyt paikkansa, sanoo Jouko Kuusisto.

 

 

 

Lue jutut loppuun Lauttakylä-lehdestä
tai digilehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.