Äetsän koulu siirtyy väistötiloihin

09.01.2019 - 05:14 Pipsa Vatanen
Äetsän koulun väistötilat on toimittanut tamperelainen Parmaco Oy. Väliaikaisten tilojen kuukausivuokra on noin 20 000 euroa.

Äetsän koulun tontille tuotiin tammikuun alussa kaksiosainen viipalerakennus eli siirtokoulu. Varsinainen opetus väistötiloissa alkaa Kiikassa kuitenkin vasta maaliskuussa, hiihtoloman jälkeen.

–Ennen kuin koulutyö väliaikaisissa tiloissa voidaan aloittaa, elementit kootaan, asennetaan ulkoportaat ja luiskat, viimeistellään sähkö- ja putkityöt. Viikolla 10 kaiken pitäisi olla valmista, rehtori Päivi Vuori luettelee.

Siirtokouluun päädyttiin, koska eri puolilta koulua on löydetty runsaasti kosteus- ja mikrobivaurioita. Vaikka siirtyminen koulusta toiseen on melkoinen urakka, rehtori on tyytyväinen, että opetus pysyy yhä samalla tontilla.

–Hiihtoloman jälkeen opetustyötä tehdään neljässä eri rakennuksessa. Osassa nykyistä koulua toimintaa voidaan jatkaa. Käyttöön jäävät liikuntasali ja pukuhuoneet sekä hallintorakennus luokkineen. Teknisen työn tilat sijaitsevat erillisessä rakennuksessa ja sitten on vielä kaksiosainen siirtokoulu, joka sijaitsee nyt koulun entisen parkkipaikan alueella.

 

 

 

Lue juttu loppuun tämän viikon Lauttakylä-lehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.