Kohtuuhintaiset apukädet – ja ehkä jotain enemmänkin

08.05.2019 - 08:57 Mikko Perttunen
Kari Metsämäki (oik.) palkkaa Nuutti Murtojärven kesäkuun ajaksi. Hyvistä tekijöistä on alalla pulaa, ja Murtojärvellä kiinnostusta ja motivaatiota tuntuu löytyvän.

Kari Metsämäki lupailee, ettei kuusitoistavuotiaan Nuutti Murtojärven tarvitse kesäkuussa levätä laakereillaan.

−Jos kiinnostusta on, niin tekemistä löytyy jos jonkinlaista. Voi olla tiedossa esimerkiksi pieniä huoltoja tai vastaanotettujen romuautojen tyhjennystä. Kyllä meillä askareita piisaa, Metsämäki arvioi.

Murtojärvi on yksi kaupungin Huima Tulevaisuus -projektin kautta kesällä työllistyvistä huittislaisista. Sen tavoitteena on löytää kesätyöpaikka kaikille halukkaille 15−17-vuotiaille huittislaisnuorille.

−Hauskaa työkokemusta odotan, ja sitä, että oppisi tekemään kaikenlaista. Kesän jälkeen suuntaan lukioon, mutta kiinnostusta tekniselle alalle voisi tulevaisuudessa kyllä olla, Murtojärvi kertoo. (..)

−Nuorilla on motivaatiota tehdä työtä kuin työtä, ja monella yrittäjällä puolestaan on koko ajan kädet täynnä. Projektin kautta yrityksiin saadaan kohtalaisen halpoja apukäsiä, ja kun nuorille vain antaa tilaisuuden ja kohdalle sattuu sopiva tyyppi, voi tästä olla yritykselle hyötyä tulevaisuudessakin, projektin parissa työskentelevä kesäduunikoordinaattori Joonas Immonen muistuttaa.

 

 

 

Lue juttu loppuun tämän viikon Lauttakylä-lehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.