Uimakoulusta kesä käyntiin

23.06.2011 - 09:42 Minna Karru
Kuva

Kesäuimakoulussa opetellaan uinnin perustekniikoita, sukellusta, hyppyjä ja vedestä pelastamista.

Uimakoulu on monelle kouluikäiselle kesäloman aloittava hauska perinne.
Huittisissa kesäkuun aikana altaaseen pulahti liki parisataa nuorta uimakoululaista. Tällä ja viime viikolla kesän nuoret vesipedot seppelöitiin ja palkittiin todistuksin näytösuinnin päätteeksi.
Uimaopettaja Kimmo Lähteenmäki kertoo uimataidon säilyneen vuosien varrella hyvänä. Hän kuitenkin kehotti nuoria varovaisuuteen kesän uimarannoilla.