LP-Vampulalle Luganosta vain kokemusta

05.11.2019 - 23:09 Satu Ojala
CEV Challenge cup jatkuu 20. marraskuuta Huittisissa, kun Lugano tulee pelaamaan LP-Vampula Huittista vastaan toisen osaottelun Tahto Areenalle.

LP-Vampula Huittinen pelasi historiansa ensimmäisen CEV Challenge cupin ottelunsa tänä iltana Luganossa. Ottelu päättyi Lugano Volleyn voittoon puhtaasti 3-0 (25-16, 25-22, 25-23).
Ottelu alkoi varsin tasaisissa merkeissä, sillä aina ensimmäisen erän puoliväliin asti edettiin vain kahden pisteen erolla Luganoon. Tilanteessa 14-12 Lugano meni menojaan, kun Vampula jumiutui toviksi 12 pisteeseen. 

Toisessa erässa Lugano nappasi heti kolmen pisteen etumatkan, mutta erän puolivälissä Vampula kuroi eron kiinni ja oli kahden pisteen takamatkalla, kunnes Lugano niittasi loppuluvuiksi 25-22.

Kolmannen erän alku oli toisintoa edellisestä, mutta sitkeästi Vampula kuroi vaikean alun jälkeen eroa umpeen ja oli jo ainoan kerran johdossa tilanteessa 12-13. Lugano oli kuitenkin vahvempi vieden tasaisen erän pistein 25-23.

-Ei riittänyt joukkueemme kyky pelata parastaan ensimmäisessä kansainvälisessä ottelussaan. Jännitys näytteli ottelussa omaa osaansa, mutta ihmettelen, jos toisessa osaottelussa Tahto Areenalla ei nähdä kultaista erää, sanoo LP-Vampulan manageri Timo Talvitie.
Toinen osaottelu pelataan Huittisissa keskiviikkona 20. marraskuuta klo 18.30. Voittaja ottelusta etenee seuraavalle kierrokselle Kuusamon Pölkkyä vastaan.
-Luganon otelussa vastaanotto toimi meillä paremmin, mutta hyökkäys- ja torjuntapelissä Lugano oli parempi, sanoo Talvitie.

Ottelun paras pisteidentekijä oli LP-Vampulan Iina Andrikopoulou, joka nakutti 19 pistettä.Samaan pistemäärään ylsi Luganon Caroline Livingston. Vampulan Aleksandra Cveticaninin saldo oli 12 pistettä ja Nina Jakicin 10 pistettä.

-Peliin voi olla siinä mielessä tyytyväinen, että se oli meillä neljäs peli viikon sisällä ja matkustamiset päälle. Lopputulos ei meitä kuitenkaan tyydytä, mutta uskon, että kotona saadaan yleisölle viihdettä oikein kunnolla, sanoo LP-Vampulan apuvalmentaja Jani Lindgren.

Juttua muokattu 23.19 lisäämällä Lindgrenin kommentti.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.