Huittisten elinkeino-organisaatio uudistui

05.04.2016 - 15:34 Marja-Liisa Hakanen
Huttisten kaupungin elinkeinojoukkueeseen kuuluvat nyt Pasi Rännäli (vas.), Jyrki Peltomaa, Leena Hakanen, Mika Stenfors ja Katariina Koivisto sekä kuvasta puuttuva Ulla Ojala.

Huittisten kaupungin elinkeino-organisaatio uudistui huhtikuun alusta kun elinkeinojohtaja Eila Törmä jäi eläkkeelle. Hänen tehtävänsä on jaettu useamman henkilön kesken.
–Hallinnosta siirretään nyt resursseja elinkeinotoimeen. Suurimman roolin ottaa hallintosihteerin tehtävistä yritysasiamieheksi siirtynyt Leena Hakanen. Hänen vastuullaan on alkavien yritysten neuvonta ja yhteydenpito yrityksiin, kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa kertoo.
Peltomaalla on elinkeinotoimesta kokonaisvastuu ja hän on hoitaa tarpeen mukaan myös yrityskontakteja.
Kaupungin elinkeino-organisaatioon kuuluvat myös projektipäällikkö Pasi Rännäli, jonka vastuulla on teollisten yritysten kehittämis- ja verkostoitumishanke sekä Mika Stenfors, joka on juuri aloittanut Elävä Huittinen -hankkeen vetäjänä. Stenforsin tehtävänä on muun muassa kauppias- ja palveluyrittäjien verkoston kehittäminen ja laajentaminen.
Elinkeinotoimeen liittyviä hallinnollisia tehtäviä, muun muassa tukiasioita, hoitaa hallintojohtaja Katariina Koivisto.
Elinkeinotoimen uudelleenjärjestelyt merkitsevät myös maa- ja elinkeinopoliittisen toimikunnan roolin vahvistamista. Toimikuntaan on otettu mukaan myös yrittäjäyhdistysten edustajia.
–Toimikunnan tehtävä on olla virkamiesten sparraaja, joka kuuntelee herkällä korvalla myös kentän viestejä, Jyrki Peltomaa toteaa.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.