Pellonpuiston koululta kuusi nuorisovaltuustoon

04.11.2016 - 15:18 Satu Ojala
Pellopuiston oppilaat kävivät äänestämässä luokittain. Vuorossa ovat seitsemännen luokan oppilaat. Liput leimasi Lauri Ruohomaa ja uurnaa vartioi Juho Marttila.

Huittisten nuorisovaltuustoon ensi vuodeksi valittiin Pellonpuiston koululta kuusi jäsentä eli kaksi jokaiselta luokka-asteelta. Heille valittiin myös henkilökohtaiset varajäsenet.  Kukin luokka äänesti oman vuosiluokkansa ehdokasta.
Tänään käydyssä vaalissa Pellonpuiston äänestysprosentti oli 94,4. Äänestäjiä oli 302, joiden äänistä kymmenen hylättiin. Koulussa on 322 oppilasta.
Seitsemänsiltä luokilta nuorisovaltuustoon valittiin Arttu Kannisto 31 äänellä ja Alina Tynkkynen 15 äänellä. Heidän varajäseniksi nousivat Sanni Ruusunen 13 äänellä ja Natalie Paldan 12 äänellä.
Kahdeksasluokkalaisista eniten ääniä saivat ja valtuustopaikan lunastivat Robert Silenko (32 ääntä) ja Anni Mauriala (17), varajäseniksi valittiin Samuel Bland ja Viljami Salminen, molemmat 12 äänellä.
Yhdeksäsluokkalaisista valituiksi tulivat Ilari Metsämäki 27 äänellä ja Thomas Dougherty 25 äänellä, varalle Onni Harjunmaa 15 äänellä ja Salla Järvenpää 12 äänellä.

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.