Takaa-ajomaista kaahausta amfetamiinipäissä Huhkolassa

04.10.2019 - 08:26 Toimitus
Tapahtumia selvitellessä kävi ilmi, että kyseessä oli ollut jonkinlainen takaa-ajo ja törmäys oli aiheutettu tahallisesti.

Huittisten poliisiaseman partio sai torstaina iltapäivällä hätäkeskukselta ilmoituksen, että Huhkolan K-marketin pihassa kaksi henkilöautoa kaahaa peräkkäin kovaa vauhtia. Partion päästessä paikalle autot olivat törmänneet toisiinsa.

Henkilövahinkoja ei kenellekään tullut, vaikka paikalla oli tapahtuma-aikaan myös runsaasti sivullisia.

Tapahtumia selvitellessä kävi osallisten sekä silminnäkijöiden kertomana ilmi, että kyseessä oli ollut jonkinlainen takaa-ajo ja törmäys oli aiheutettu tahallisesti.

Autoja kuljettivat vuonna -98 syntynyt kokemäkeläinen mies sekä vuonna -99 syntynyt sastamalalainen mies.

Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Sastamalalaiselle miehelle suoritettu huumepikatesti osoitti miehen olleen amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Häntä epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.