Viikonloppu tapahtumia täynnä

04.09.2015 - 14:37 Matti Laine
Huittisten syyspäivillä juhlistetaan 120 vuotta sitten syntynyttä kuvanveistäjä Lauri Leppästä. Museon näyttelyssä on mm. kuvia Leppäsen matkoilta.

Huittisissa vietetään tapahtumien viikonloppua. Kaupungin nimikkopäivän ohjelmaa riittää perjantaista sunnuntaille. Länsi-Suomen opistolla perinteiset Aino-markkinat ovat vuorossa lauantaina. Urheilukentällä mitellään nuorten moniotteluiden Suomen mestaruuksista lauantaina ja sunnuntaina alkaen kello 10.

Huittisten Syyspäivien teemana on teatteri. Teatteri Taikayöllä on Kirkkopuistossa kaksi dramatisoitua kierrosta, jotka käsittelevät kuvanveistäjä Lauri Leppäsen elämää. Vierailevana tähtenä nähdään Lentävän Poron teatteriesityksiä Risto Ryti -salissa. Näyttelyihin on mahdollista tutustua Irjanpirtillä, museossa ja kirjastossa. Aino-markkinoilla tarjolla on lauantaina kädentaitoja, kulttuuria ja lähiruokaa. Sunnuntaina järjestetään Lauttakylän ympäri -liikuntatapahtuma.

Nuorten SM-kisat tuovat kaupunkiin noin sata 14-22 -vuotiasta urheilijaa. Lujalaisia mittelöissä edustavat huittislainen Veera Matintalo ja kokemäkeläinen Aleksi Hakanen. Puolet kisoista järjestetään Vammalan urheilukentällä.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.