Jokilevosta Huittisten logistiikkapuisto?

04.07.2018 - 05:29 Minna Karru
Sataedun rehtori Anne Laine (vas,) ja Huittisten kaupungin elinvoimajohtaja Riikka Peippo uskovat, että Jokilevoon kaavaillusta logistiikkapuistosta on hyötyä kaikille osapuolille.

Ajo-opetustilat, korjaamo, terminaali ja piha-aluetta noin 1,7 hehtaaria. Sataedun tarve ei ole vähäinen, kun se miettii vuokratiloja kuljetusalan koulutuksen järjestämiseen Huittisissa.

–Huittisissa on kuitenkin otettu asiasta hyvin koppi. Elinvoimajohtaja Riikka Peippo on toiminut ”puhemiehenä” ja yksi Jokilevon yrittäjä on jo osoittanut mielenkiintoa tilojen rakentamiseen. Myös kiinteistövälittäjät ovat heränneet, luettelee Sataedun rehtori Anne Laine. Ilmiselvästi tyytyväisenä. (..)

Toteutuessaan Jokilevon ”logistiikkapuisto” voisi tarjota mahdollisuuden alueella myös kokonaan uudenlaiseen yrittämiseen.

–Oppilaitoksen tulee järjestää opiskelijoiden ruokahuolto, Anne Laine aloittaa ja Riikka Peippo jatkaa

–Ja Jokilevon yrittäjät työntekijöineen söisivät mielellään omalla alueellaan. Lounaspaikkaankin voisi hyvinkin siis riittää syöjiä.

 

 

Lue juttu kokonaisuudessaan tämän viikon Lauttakylä-lehdestä
tai digilehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.