Kesäajan pikavuoroja supistetaan aiempia vuosia enemmän

02.06.2017 - 09:10 Antti Salminen
Bussivuorot vähenevät, mutta Satakunnan Liikenne jatkaa lippujen tarjoushinnoittelua.

Huittislainen bussimatkustaja saa olla kellonsa kanssa tarkkana, sillä täksi kesäksi pikavuorot vähenevät aiempia vuosia enemmän. Osa vähennyksistä on myös pysyviä.

Moni aiemmin maanantaista sunnuntaisin läpi vuoden Porista Helsinkiin tai Raumalta Tampereelle kulkenut Satakunnan Liikenteen vuoro muuttuu maanantaina aikataulukauden vaihtuessa kouluvuoden aikaisina arkipäivinä ajettavaksi. Kouluvuosi tarkoittaa tässä ajanjaksoa elokuun puolivälistä toukokuun loppuun ja se sisältää koulujen syys-, joulu- ja talvilomat. Viikonloppujen osalta Satakunnan Liikenteen pikavuoroliikenne vähenee läpi vuoden Huittisista kaikkiin suuntiin.

Koulujen kesäloman ajaksi työmatkayhteydet Poriin katkeavat. Esimerkiksi Huittisista kello 6.40 Poriin lähtevä vuoro lopetetaan kesäajaksi ja myöhempiäkin aamuvuoroja Poriin vähennetään.
Samoin aamuvuoron vastinpari, Porista Huittisiin kello 20 lähtevä vuoro loppuu kesäksi. Satakunnan Liikenteen viimeinen vuoro takaisin Porista Huittisiin lähtee kesällä jo kello 18.

Huittisten ja Turun väli kärsii eniten bussivuorojen vähennyksistä. Esimerkiksi Turun satamasta ei ole enää yhteyksiä Huittisiin, sillä satamasta kello 8.15 ja 20.15 kohti Huittista lähtevät vuorot ajetaan viimeisen kerran tänä sunnuntaina. Jatkossa edestakaisia vuoroja Huittisten ja Turun välillä on vain 2–3 päivässä. Vähennykset tällä välillä ovat ympärivuotisia.

Vuorojen vähennykset liittyvät Satakunnan Liikenteen tällä viikolla päättyneisiin yt-neuvotteluihin, joiden myötä yhtiöstä vähenee 22 työpaikkaa.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.