Luja HT voittoon Harjavallassa

02.03.2016 - 21:54 bobby

Luja HT ja KuKi kamppailivat ensimmäisessä välierässä keskiviikkona Harjavallassa. Ottelu oli juuri niin tiukka kuin oli odotettu. Ensimmäinen erä mentiin tasaisissa merkeissä ja erän ainoa erikoistilanne oli ratkaisevassa roolissa. Lujan Miika Raittinen otti rangaistuksen ja KuKi teki erän ainokaisen ylivoimalla. Toisen erän alussa myös Lujan ylivoima oli tehokas. Joukkueen kapteeni  Antti Nurminen toi Lujan tasoihin kun vain minuutti oli pelattu toista erää. Loppuerässä Lujan ylivoima ei toiminut vaikka KuKi antoi siihen kolme mahdollisuutta. Erävoiton vei jälleen KuKi tehtyään 2-1 maalin erän puolen välin jälkeen. Kolmannessa erässä Luja otti loppukirin. Erää oli pelattu vajaat viisi minuuttia kun Turkka Hirvineva toi Lujan jälleen tasoihin. KuKi sortui jälleen jäähyihin, mutta vasta kolmas ylivoima toi Lujalle tulosta. Raittinen kuittasi ensimmäisen erän jäähynsä ja teki ottelun voittomaalin vajaat viisi minuuttia ennen erän loppua. Luja antoi vielä KuKille mahdollisuuden tasoitukseen ottamalla kaksi jäähyä, mutta KuKin ylivoima ei toiminut. Ottelu Lujalle 2-3.

Välierävaiheen toinen osaottelu pelataan lauantaina Huittisissa klo 17. KuKi tarvitsee voiton, että saa ratkaisun siirrettyä jatkoerään ja Lujalle riittää ottelusta tasapeli jatkopaikkaan.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.