Lakko näkyy Huittisissa - Saarioisella tuotanto pysähtyy kokonaan

02.02.2018 - 08:25 Mikko Perttunen
SAK:n järjestämään bussikyyditykseen Helsingin mielenosoitukseen nousi Härkäpakarilta kymmenkunta ihmistä.

SAK:n järjestämä työttömyysturvan heikentämistä vastustava suurmielenilmaus alkaa tänään Helsingissä klo 11.00. Samanaikaisesti monet keskusjärjestön alaiset ammattiliitot järjestävät työttömyysturvan aktiivimallia vastustavia poliittisia lakkoja.
Huittisissakin työt seisahtavat muutamassa paikassa. Lakossa ovat vahvasti mukana muun muassa elintarviketeollisuuden työntekijät. Huittisissa Saarioisilla työt seisahtavat koko päiväksi, Lihanjaloste Korpelalla pariksi tunniksi. Kivikylän Kotipalvaamossa työntekijät äänestivät olla osallistumatta lakkoon. Säkylän yksikössä sen sijaan lakkoillaan.
–Minulle on tullut sellainen viesti, että Rakennusliiton porukat eivät saisi olla työmailla tänään, Huittisten osaston sihteeri Esa Kulmala puolestaan kertoo.
Lakkoa pyritään kuitenkin olemaan kohdistamatta prosessiluontoisiin töihin. Esimerkiksi Kemiran Äetsän laitoksessa tuotanto pyörii tänään normaalisti.

Aktiivimalli hiertää työntekijöitä kaikkialla, eikä sille löydy laajalti ymmärrystä Huittisistakaan.
–Se on oikeasti työttömien kyykytystä ihan täysin. Kaikki ovat sitä mieltä, Lihanjaloste Korpelan pääluottamusmies Helena Törmä sanoo.
Lakkoon on kuitenkin lähdetty mukaan vaihtelevasti. Monet kokevat, ettei kiusa osu sinne minne pitäisi. Poliitikkojen päätöksiin kohdistuvasta lakosta kärsivät aivan muut tahot.
–Kyllä porukka oli sitä mieltä, että miksi rankaistaisiin meidän työnantajaa, Huittisten Kivikylän pääluottamusmies Timo Mäenpää kertoo.
Hänen mukaansa lakkoa ajoi aktiivisesti oikeastaan vain yksi henkilö, joka oli saanut puhuttua jonkin verran muuta työporukkaa omalle kannalleen.
SAK:n Huittisten paikallisjärjestön sihteeri Marja-Leena Rosnell oli kuitenkin ainakin vielä eilen sitä mieltä, että lakko vetää väkeä.
–Aika laajalti on osallistujia. Varmasti moni tehdas pysähtyy. Tämä on kuitenkin aika tärkeä asia, Rosnell kommentoi.
Rosnell itse työskentelee Saarioisella, jossa tehtaan tuotanto pysähtyi torstai-iltana kello 23. Työnseisauksen aiheuttamia vahinkoja pyritään minimoimaan, miten vain mahdollista:
–Tuotannon suunnittelulla  olemme pyrkineet etukäteen minimoimaan mielenilmauksen vaikutukset tuotteiden toimituksiin. Ennakoinnin avulla pyrimme myös siihen, ettei poliittinen mielenilmaus aiheuttaisi rahallisia menetyksiä, Saarioisten Huittisten tehtaan johtaja Mika Luhtala kertoo.

Aktiivimalli pähkinänkuoressa:
Vuoden 2018 alusta lähtien työttömän aktiivisuutta tarkastellaan 65 työttömyysetuuden maksupäivän jaksoissa. Tänä aikana työttömän on täytettävä yksi seuraa-vista ehdoista:
1) tehtävä 18 tuntia palkkatöitä
2) ansaittava 23 % yrittäjän työssäoloehdon täyttäviä tuloja (241 euroa vuonna 2018)
3) oltava viisi päivää työllistämistä edistävissä tai rekrytointia tukevissa palveluissa
Mikäli työtön ei täytä aktiivisuusvelvoitetta, työttömyysetuus alenee 4,65 prosentilla seuraavan tarkastelujakson ajaksi. Se tarkoittaa noin yhden päivän työttömyysetuuden menettämistä 4 viikon maksujakson aikana. Kelan maksama työttömyysetuus on 32,40 euroa päivässä.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.