Kivaa mutta vaarallista

02.02.2016 - 11:10 Matti Laine
Lumikoneen hytistä on mahdotonta havaita kasan takana leikkiviä lapsia. Oheinen kuva on lavastettu.

Pihoilla ja parkkipaikoilla olevat muhkeat lumikasat ovat houkuttelevia leikkipaikkoja, mutta niissä piilee myös vaaroja. Lumikoneiden hyteistä on mahdoton nähdä, jos pikkulapset ovat piilossa kasan takana.

-Läheltä piti tilanteita on ollut. Tottakai koneiden kuljettajat ovat tarkkoja, mutta joskus pikkulapset voivat tahallaankin piilotella kasojen takana. Töitä tehdään lumisateen sattuessa reipasta vauhtia, myös ilta- ja aamuhämärissä. Töiden sujumisen kannalta on tärkeää, ettei kuskin tarvitse tällaista onnettomuutta pelätä, toteaa Tommi Haavisto kiinteistöhuoltoyhtiö TRH-Palvelusta.

Kasat ovat vaaranpaikkoja kaikilla alueilla. Kotipihalla ei tietysti lumikoneiden vaaraa ole, mutta silloinkin pitää huolehtia, etteivät lumimassat vyöry lasten päälle.

-Jos ihan pakko on lapset isoihin lumikasoihin päästää, niin vanhempia pitäisi aina olla paikalla. Ymmärrän kyllä, että keot ovat kiehtovia leikkipaikkoja, mutta yksikin vahinko on liikaa, muistuttaa Haavisto.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.