Rahapulan ja työtarpeen liitto

01.08.2019 - 05:20 Satu Ojala
Metsähallituksen Satakunnan alueen puistomestari ja vankityönjohtaja Toni Valtala ja Satakunnan vankilan Huittisten toimipisteen työnjohtaja Mika Parkkonen pitävät yhteistyötä tär-keänä niin puistojen kuin vankilankin kannalta.

Heinäkuun alusta lähtien joukko Satakunnan vankilan Huittisten vankilan vankeja on tarttunut raivaussahaan, saksiin ja muihin puistotyökaluihin. He ovat käyneet puistomestari ja vankityönjohtaja Toni Valtalan johdolla töissä Metsähallituksen puistoissa eri puolilla Satakuntaa.

–Töitä kyllä riittää, sillä korjausvelka on aika mahtava. Tällä Satakunnan alueella ei ole aiemmin ollut puistomestaria, joka olisi pitänyt näitä kohteita yllä. Muut Metsähallituksen työntekijät ovat huolehtineet ylläpidosta mahdollisuuksiensa mukaan oman työnsä ohella, Valtala kertoo.

Metsähallituksen ja Rikosseuraamuslaitoksen saattoi yhteen rahapula ja työtarve. Metsähallituksen määrärahat eivät riittäneet puistojen ylläpitoon. Satakunnan van-kilalla on taas pulaa aktiivisesta työstä vangeille.

–Satakunnan vankila luopui metallihallista ja keittiön toiminta ulkoistettiin. Vangit ovat tehneet avolaitostyötä aiemmin jo kaupungeille ja seurakunnille, mutta meillä on ollut tarve lisätä työtoimintaa sekä laitoksen sisällä että ulkopuolella, kertoo Satakunnan vankilan johtaja Riitta Kari.

 

 

 

Lue juttu loppuun tämän viikon Lauttakylä-lehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.