Joukkueita Lentopalloliiton jokaisella sarjatasolla

31.08.2018 Toimitus
Vampulan Urheilijoiden tai LP Vampula Huittisen nimi näkyy tällä kaudella lentopallokoululaisista mestaruusliigaan. (Mauno Kotamäen liigapelikuva viime vuoden marraskuulta.)

Vampulan Urheilijoiden omisa tyttöjunioreista on koottu joukkue naisten kakkossarjaan.

Edellisen kerran naisten kakkossarjaa on Huittisissa pelattu kuusi vuotta sitten, kun silloinen VampU:n naisten joukkue saavutti paikan ykkössarjassa.

–Alkavalla kaudella Huittisissa on joukkue jokaisessa Lentopalloliiton ikäluokassa ja aikuisten sarjoissa eli lentopallokoululaisista mestaruusliigaan asti, Timo Talvitie kehaisee.

–Pääosa tuoreen joukkueen jäsenistä on pelannut Vampulan Urheilijoissa alle kouluikäisistä lähtien, sanoo VampU:n puheenjohtaja Timo Talvitie.

Urheilulajit: 

Tervaportti sivussa maajoukkueen Romania-pelistä

24.08.2018

Miesten lentopallomaajoukkueen passari ja kapteeni, keikyäläistaustainen Eemi Tervaportti joutuu jäämään sairastumisen takia sivuun elokuun viimeisestä EM-karsintaottelusta.
Romaniaan matkasi hänen tilallaan Akseli Lankinen.

–Emme anna tämän vaikuttaa millään tavalla. Meillä on ihan tarpeeksi pelaajia joukkueessamme, mutta yhdellä passarilla emme voineet lähteä. Keskitymme nyt  otteluun täysillä ja katsomme sitten, millainen tilanne meillä on pelaajistossa, kommentoi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo.

Urheilulajit: 

Tervaportti takaisin maajoukkueeseen

23.07.2018 Minna Karru

Tovin miesten lentopallon maajoukkueesta pois ollut  keikyäläistaustainen Eemi Tervaportti palaa maajoukkueeseen. Hänen lisäkseen keikyäläisväritystä joukkueeseen tuo Sauli Sinkkonen.
Tervaportin plakkarissa on 209 maaottelua ja Sinkkosella 85.
Passari Tervaportin sarjaseura on kreikkalainen Olympiacos ja keskipelaaja Sinkkosen ranskalainen Chaumont.

Urheilulajit: 

VampU:n B-tytöt kymppisakissa

25.06.2018 Mauno Kotamäki
B-tyttöjen joukkueessa pelasivat Sari Sillanpää , Lempi Ala-Viikari, Nok Pholyian, Riikka Vuorentausta, Iida Tähtivuori, Nanna Talvitie, Henna Kurvinen, Tyyne Ala-Viikari ja Iiris Metsämäki. (Kaikki kuvat: Teija Tähtivuori)

 

 

 

 

Vampulan Urheilijoiden viidestä Power Cupiin osallistuneesta joukkueesta parhaiten sijoittui B-tyttöjen joukkue. He sijoittuivat tsemppisarjassa yhdeksänsiksi.

Joukkueessa pelasivat Sari Sillanpää, Nok Pholyian, Riikka Vuorentausta, Lempi Ala-Viikari, Iida Tähtivuori, Nanna Talvitie, Henna Kurvinen, Tyyne Ala-Viikari ja Iiris Metsämäki. Joukkuetta valmensi Petri Kurvinen apunaan Hanna Arve-Talvitie.

Urheilulajit: 
Pikkukuvat: 

Eemi Tervaportti siirtyy Olympiacosin riveihin

20.06.2018 Satu Ojala

Kreikan lentopallomestaruuden viime kauden päätteeksi voittanut Olympiacos Piraeus on solminut keikyäläispassari Eemi Tervaportin kanssa yksivuotisen pelaajasopimuksen.

–Neuvottelut käytiin sen verran vauhdikkaasti läpi ja tarjous oli sellainen, ettei siitä voinut kieltäytyä. Viikossa homma oli paketissa, kertoo Tervaportti Suomen-kodistaan Kuopiosta.

Tervaportti pelasi viime kauden Puolassa Espadon Szczenin joukkueessa.

Urheilulajit: 

Mikko Oivanen kauden mieslentopalloilija

20.06.2018

Lentopalloliitto palkitsi viime viikolla päättyneen kauden parhaat pelaajat.

Kauden mieslentopalloilijaksi valittiin huittislaissyntyinen Mikko Oivanen, joka pelasi päättyneen kauden kreikkalaisen Olympiacosin riveissä.

Olympiacos voitti pitkän tauon jälkeen Kreikan mestaruuden.

Lentopalloliiton mukaan Mikko Oivanen pelasi erittäin tasaisen ja hyvän kauden eurooppalaisessa kärkijoukkueessa, joka otti hopeaa Euroopan Challenge Cupissa.

Urheilulajit: 

Prihti ja Vuorinen beach volley -avauksen jälkeen 20-vuotiaiden EM-kisoihin

17.06.2018 Minna Karru
Viime vuonna VIlhelmiina Prihti (vas.) ja Aliisa Vuorinen sijoittuivat 18-vuotiaiden EM-kisoissa seitsemänneksi. (Kuva: Suomen Lentopalloliitto ry)

Kiikkalainen Vilhelmiina Prihti parinaan Aliisa Vuorinen sijoittui seitsemänneksi beach volleyn SM-kiertueen avausosakilpailussa Salossa.

Ykköseksi pelasi ykkössijoitettu pari Ida Sinisalo ja Nette Tuominen.

 

Kesä-heinäkuun vaihteessa Prihtillä ja Vuorisella on edessä lähtö 20-vuotiaiden EM-kisoihin. Beach volley -kisat käydään Anapassa, Venäjällä.

Vuosi sitten kaksikko sijoittui 18-vuotiaiden EM-kisoissa seitsemänneksi.

Urheilulajit: 

Vampulan Urheilijoiden C-tytöille turnausvoitto Maskussa

29.05.2018 Mauno Kotamäki

Vampulan Urheilijoiden C-tyttöjen lentopallojoukkue osallistui Maskussa järjestettyyn Hemminki-turnaukseen ja nappasi selkeän sarjavoiton. Turnauksen pelit pelattiin ulkona, pelialustana keinonurmi.
–Ulkopelit olivat hyvää harjoitusta Power-cupin pelejä varten, totesi joukkuetta luotsannut Jari Viljanen.
Power Cup pidetään tänä vuonna Kuopiossa 7.–10. kesäkuuta.

Maskun Hemminki-turnauksessa pelasi F-ikäisistä B-nuoriin saakka yhteensä 54 joukkuetta. C-tyttöjen tsemppisarjassa oli seitsemän joukkuetta.

Urheilulajit: 

Kreikan mestaruus Olympiacosin riveissä

16.05.2018 Satu Ojala
Olympiacos Piraeus voitti Kreikan mestaruuden pitkän tauon jälkeen. Mestaruus maistuu seuran huittislaishakkurille Mikko Oivaselle kuin koko joukkueelle erittäin hyvältä.

Huittislaishakkuri Mikko Oivanen ja kreikkalaisseura Olympiacos Piraeus saavuttivat kauden tavoitteensa ja voittivat Kreikan lentopallomestaruuden.

Kolme viime kautta mestaruutta juhlinut Paok kaatui suoraan kolmessa ottelussa, kun mestaruus ratkesi kolmella voitolla. Ratkaisevan ottelupallon löi kenttään suomalaishakkuri.
Oivanen oli finaalisarjassa huippuvireessä ja keräsi kolmesta ottelusta tehot 50/+35.

Urheilulajit: 

LP-Vampulan A-tytöt Suomen yhdeksänsiä

07.05.2018 Mauno Kotamäki

LP-Vampulan A-tytöt päättivät lentopallokautensa voittoisasti. Viimeisen turnauksen ykkössija toi joukkueelle yhdeksännen sijan A-tytöissä Suomessa.
Tampereella järjestetyssä neljän joukkueen turnauksessa LP Vampula voitti kaikki vastustajansa 2–0. Tappion kärsivät OrPo, Kauhavan Wisa ja järjestäjäseura KaLe.

LP Vampula osallistui turnaukseen joukkueella Venla Raitala, Jasmin Tuominen, Riikka Vuo-rentausta, Ella Marila, Siiri Inna, Milla Vehmas, Iina Andrikopoulou ja Miia Leppänen.

Urheilulajit: 

Sivut