Luja HT:n voittoputki venyy

22.11.2017 T. Susi
Luja HT pelasi Turussa kovalla itseluottamuksella ja se tuotti tulosta. Kuva: Ari Ståhlman

Viime lauantaina Luja HT matkasi Turkuun jossa vastaan asettui Chiefs. Mitään hyviä muistoja ei Turun reissuilta ole ollut, sillä HT ei ole miesmuistiin Turussa voittanut. Tällä kertaa joukkue kuitenkin pelasi kovalla itseluottamuksella ja heti ensi viilloista asti oli selvää, että kotijoukkueelle tulee pitkä ilta. Ennen ensimmäisen erän puoliväliä HT oli siirtynyt jo 3-1-johtoon maalintekijöinä Topi Viljanen, Erik Heikkilä ja Miika Raittinen. Erän lopussa Chiefs kavensi harmittavasti 3–2-tilanteeseen.

Urheilulajit: 

Vasta voittolaukauskilpailu selvitti paremmuuden

06.11.2017 T Susi
Lauri Metsämäki teki paluuottelussaan heti kaksi maalia. (Kuva: Fotokata)

Luja HT:n kotipelistä Paimion Hakaa ennustettiin tiukkaa, sillä joukkueiden ero sarjataulukossa oli vain yksi piste. Niin kävikin.
Varsinaisen peliajan 5–5-tuloksen jälkeen päädyttiin jatkoajalle ja sen jälkeen vielä voittolaukauskilpailuun. Lujalta maalinteossa onnistuivat Miika Raittinen ja Esa Väisänen. Kun Janne Rantaniitty torjui Hakan neljä yritystä, Luja HT vei ottelun nimiinsä.

Urheilulajit: 

Luja HT:llä kuuden pisteen viikonloppu

23.10.2017 T Susi

Luja HT jatkoi viikonloppuna väkeviä otteitaan ja venytti voittoputken neljän ottelun mittaiseksi.

Urheilulajit: 

Luja HT voittoon Suomen Cup avauksessa

21.08.2017 T. Susi

Luja HT otti heti alusta ottelun haltuunsa, kun vastassa Suomen cup -avauksessa oli Nokian Pyry. Usein alkukauden ottelut ovat haastavia vähäisen jäälläolon takia, mutta ei nyt.
Vain neljän minuutin pelin jälkeen kotijoukkueen Ari-Pekka Mäkinen viimeisteli ensimmäisen osuman. Sen jälkeen Luja sortui kahteen lähes perättäiseen jäähyyn, mutta tuloksena on alivoimamaali erinomaisen karvauksen saattelemana, maalin teki Esa Väisänen.

Urheilulajit: 

Luja HT murskavoittoon ensimmäisessä finaalissa

09.03.2017 Bobby

Jääkiekon kakkosdivarin finaalit alkoivat keskiviikko-iltana Huittisten jäähallissa. Luja HT isännöi ottelussa Harjavallan KuKi:a. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta tuomarit alkoivat ottaa roolia jo reilun kahden minuutin jälkeen, kun Lujalle tuomittiin kevyesti jäähy. KuKi ei kuitenkaan saanut ylivoimalla avausosumaa aikaiseksi. Luja sen sijaan käytti ensimmäisen maalipaikan hyväkseen heti rangaistuksen päätyttyä. Veli-Pekka Reiman nousi kulmasta kaarelle ja niittasi kiekon takayläkulmaan.

Urheilulajit: 

Luja HT kaatoi Rocketsin matkalla finaaliin

04.03.2017 Bobby
Luja HT:n Miika Raittinen tuulettaa ottelun avausosumaansa. (Kuva: Ari Ståhlman)

Lauantain ratkesi jääkiekon 2-divisioonan toinen finalisti, kun Luja HT isännöi Rocketsia Huittisten jäähallissa. Ottelusta odotettiin tiukkaa perjantain kohtaamisen perusteella ja yleisöä oli mukavasti saapunut paikalle. Luja HT hävisi hieman yllättäen perjantaina, mutta oli valmis lauantain koitoksen. Lujan valmentaja Joni Immonen kertoi ennen ottelua joukkueen olevan valmiimpana kuin kertakaan tällä kaudella.

Urheilulajit: 

Luja HT varmisti runko-sarjan voiton

13.02.2017 Bobby

Lauantaina pelattiin jääkiekon 2-divisioonan länsirannikon lohkon runkosarjan voiton kannalta tärkeä ottelu. Luja HT isännöi Huittisissa sarjakakkosta KuKia, joka oli ennen ottelua kaksi pistettä Lujaa perässä. 6–2-voitolla Luja varmisti runkosarjan voiton ja kotiedun playoffien loppuun asti.

Urheilulajit: 

Luja HT hävisi vieraissa ja voitti kotonaan

05.02.2017 Bobby
Kypärätempun lauantaina tehnyt Lujan Miika Raittinen vie Luja HT:n 6-2 johtoon. (Kuva: Ari Ståhlman)

Jääkiekon 2-divisioonan länsirannikon lohkossa ottelutahti kiihtyy runkosarjan loppua kohden. Luja HT:lla on kahteen viikkoon neljä ottelua, joista kaksi ensimmäistä pelattiin viime keskiviikkona ja lauantaina. Keskiviikkona Luja kohtasi EjL:n Eurajoella. Ottelu alkoi vahvasti Lujan hallinnalla ja joukkue loikin paljon paikkoja EjL:n maalille. Ensimmäisessä erässä maaliteossa onnistui ainoastaan Lauri Metsämäki.

Urheilulajit: 

Luja HT takaisin voittojen tielle

27.01.2017 Bobby
Topi Viljanen palkittiin ottelussa Luja HT:n parhaana. (Kuva: Ari Ståhlman)

Luja HT kohtasi kotihallissaan keskiviikkoiltana ParSportin Paraisilta. Viime otteluissa voittoja napsinut sarjanousija oli tullut mittaamaan tämänhetkisen tasonsa sarjan kärkijoukkuetta vastaan. Ottelusta saattoi odottaa tasaista, koska kotijoukkueen peli oli tökkinyt edellisissä otteluissa. Ottelun alku mentiin hienoisessa Lujan komennossa. Maalipaikkoja syntyi, mutta tehottomuus oli silmiinpistävää.

Urheilulajit: 

Luja HT nousi sarjakärkeen ennen joulutaukoa

10.12.2016 Bobby
Luja HT:n Miika Raittinen viimeistelee voittomaalin KuKi:n puolustuksen ihmetellessä vieressä. Kuva Ari Ståhlman.

Luja HT:n viimeinen ottelu ennen joulutaukoa pelattiin Harjavallassa. Vastassa oli KuKi ja ottelu ratkaisi, kumpi lähtisi tauolle sarjakärjessä. Ottelu alkoi kotijoukkueen komennossa, kun KuKi meni jo 2-0 johtoon. Luja kuitenkin ryhdistäytyi ja ykköskenttä kavensi ennen erän loppua tilanteeksi 2-1. Maalintekijänä oli Veli-Pekka Reiman ja syöttäjinä laituirit Miika Raittinen ja Kalle Pelli.

Urheilulajit: 

Sivut