
Huittislaissyntyinen salibandypuolustaja Lauri Stenfors lähtee huomenna jahtaamaan jo kolmatta maailmanmestaruuttaan, kun Suomi aloittaa MM-kisaurakkansa Sveitsissä Slovakiaa vastaan. Kahden kultamitalin lisäksi SBS Rupun kasvatille on tarttunut edellisistä kisoista matkaan myös kaksi hopeista mitalia, viimeksi vuosi sitten. Tavallisesti kahden vuoden välein järjestettävät kisat pelataan nyt perättäisinä vuosina, koska koronapandemia siirsi joulukuulle 2020 suunnitellut Suomen kotikisat vuodella eteenpäin.
Haluatko lukea koko artikkelin?
Artikkeli on luettavissa Lauttakylä-lehden tilaajille. Voit tilata myös
vuorokauden lukuoikeuden kaikkeen lauttakyla.fi sisältöön 3 eurolla.
Voit uusia aiemman tilauksesi käden käänteessä kirjautumalla ensin
OmaLauttakylä-palveluun omalla tunnuksellasi.