Luja HT voitti Paimion 5-4 – Hullussa yössä hulluun voittoon

29.09.2019 Omari
Kalle Pelli ja Mats Alitalo menossa kohti uutta voittoa. Kuva: Omari

Luja HT:lle saapui Hullun Yön vastustaja Paimiosta. Joukkueen oli ensimmäisen sarjapelivoiton jälkeen hyvä lähteä ensimmäiseen kotiotteluun. Paimion Haka tuli Huittisiin vajaalla miehityksellä, valmentaja Jari Saariston mukaan työ- tai sairastumisesteiden takia.

Peliä oli kulunut vasta reilu minuutti,  kun koko ottelun aktiivisesti pelannut Mats Alitalo yhdessä Hakan maalivahdin kanssa ohjasi kiekon maaliin ja Luja HT siirtyi 1-0-johtoon. 2-0 maalin teki Topi Viljanen, Kalle Pellin ja Ales Kratoskan syötöstä reilun minuutin myöhemmin.

Valitettava loukkaantuminen sattui erän puolivälissä, kun Teemu Tattisen mailan lapa osui Hakan pelaajan kasvoihin. Tästä Tattiselle tuomittiin 2+2 minuutin jäähy, jonka joukkue selvitti hienosti. Kun  Miika Raittinen onnistui vielä laukomaan kiekon Hakan maalivahdin taakse ajassa 17:58, ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tilanteessa 3-1.

Ottelun toinen erä oli kovin kankeaa pelaamista Luja HT:lta.  Haka käytti erässä hyvin hyväkseen ylivoimatilanteet. Kolmen Luja HT:n alivoiman aikana Haka onnistui kahdessa. Markus Kankaanrannan onnistunut rannelaukaus Hakan maalin vasempaan yläkulmaan toi erään pientä lohtua. Toinen erä oli kuitenkin Hakan, ja toiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 4-4.

Kolmannen erän ainut maali oli  hienoa katsottavaa. Miika Raittinen harhautti hyvällä liikkeellä Hakan maalin takana ja syötti A-P Mäkiselle,  joka ampui kiekon maaliin. Pelin lopputulos oli Luja HT:lle 5-4.

Peli oli kokonaisuudessaan Hulluun Yöhön sopivasti melko hullua. Tähän vaikuttavat varmasti vielä vakiintumattomat pelipaikat.

Kahdella voitolla kahdesta pelistä on  hyvä lähteä ensi torstaina kohtaamaan Raision RNK sekä valmistautua seuraavaan kotiotteluun la 12.10, jolloin vastustajaksi tulee Chiefs Turusta.

 

Urheilulajit: