LP-Vampulalle vierastappio 1-sarjassa

27.02.2019 Mauno Kotamäki
LP-Vampulan parhaana 1-sarjan pelissä Jyväskylässä palkittiin Emilia Lahti (20). Kuvassa juhlitaan joulukuussa kotivoittoa Jujusta.

LP-Vampula Huittisen 1-sarjajoukkue kohtasi lauantaina Jyväskylässä paikallisen JyväsLentiksen, joka osoittautui vahvaksi kotijoukkueeksi korjaten täydet kolme sarjapistettä 3−0-voitollaan. Eräpisteet ottelussa menivät kotijoukkueelle 27−25, 25−19 ja 25−22.

Kapealla kokoonpanolla liikkeellä ollut LP-Vampula pelasi ennakkoluulottomasti melkoisella todennäköisyydellä ylempään jatkosarjaan selviytyvää joukkuetta vastaan.

Lähinnä erävoittoa LP-Vampula oli avauserässä. JyLe johti erää 20−17, mutta vieraat tavoittivat ja siirtyivät 20−22-johtoon Emilia Lahden ja Riikka Vuorentaustan ratkaisuilla. Vaikka LP-Vampulan onnistui jatkaa 24−25-eräpallotilanteeseen saakka, oli JyLe kuitenkin viimeisissä palloissa tarkempi, ja niin erä kääntyi jatkopisteillä kotijoukkueelle.

−Tehtiin hölmöjä virheitä, joista kaveri teki pisteitä, kertoo joukkueen valmentaja Juhani Leppä nen.

Toinen erä oli tasan 12−12, minkä jälkeen JyLe karkasi Kaisa Nymanin ja Anniina Peltosen onnistumisilla 18−12-johtoon ja siitä selkeään erävoittoon saakka.

Kolmannessa erässä LP-Vampula johti parhaimmillaan 13−18, mutta JyLe tavoitti ja jatkoi kolmen pisteen erävoittoon ja 3−0-otteluvoittoon saakka.

Osittain kapean materiaalin vuoksi LP-Vampula pelasi Jyväskylässä kahdella passarilla. Se passareista, joka oli takakentällä, oli passivuorossa.

Nyman oli Jylen tehokkain 18 pisteellä ja Peltonen toisena 10 pisteellä. LP-Vampulasta 12 pistettä teki parhaana palkittu Emilia Lahti, ja toiseksi tehokkain oli kahdeksalla pisteellä Ella Marila.

−Pelattiin ihan hyvää peliä ja pisteisiinkin meillä oli hyvät mahdollisuudet. Erityisesti haluan mainita joukkueemme liberon Rita Timosen, joka hoiti tehtävänsä erinomaisesti, totesi Leppänen.

LP-Vampula pelaa seuraavaksi 1-sarjaa lauantaina 2.3. klo 13 Tahto Areenassa, jonne vastustajaksi saapuu Oulun Kisko.

Urheilulajit: