LP Vampula Huittinen kuittasi kalavelan kun kaatoi Kangasalan 3–1

13.12.2017 Mauno Kotamäki
Mainion pelin pelannut Tilda Oikari kurkottaa palloa yli Kangasalan torjunnan..

LP Vampula Huittinen maksoi vierastappionsa LP Kangasalalle, ja otti kolmen pisteen arvoisen 3–1-kotivoiton (14–25, 25–20, 25–11, 25–18).
–Pelasimme ihan sata lasissa toisesta erästä alkaen, sanoi kotijoukkueen parhaana palkittu Hilkka Hujanen.

Ensimmäisessä erässä kotijoukkue taisi olla ylilatautunut, eikä peli sujunut lainkaan. Kotijoukkueen virheillessä Kangasala karkasi nopeasti erävoittoon.
–Erätauolla päätimme, että voittaaksemme meidän vain täytyy ryhtyä pelaamaan. Siitä eteenpäin saatiin ihan mahdottoman hyvä fiilis. Kentälle kuului hyvin yleisön vahva kannustus ja meidänkin huutomme taisivat hyvin kuulua yleisölle, totesi Hujanen.
Toista erää Kangasala piti silti tasaisena 15–15-tilanteeseen saakka. Kotijoukkue kuitenkin siirtyi Tilda Oikarin jujulla ja Sarah Blombergin ässällä kahden pisteen johtoon ja jatkoi erävoittoon. Katja Metsäkoivu päätti erän ässäsyötöllä.
Kolmannessa erässä peliä hallitsi täysin kotijoukkue ja erityisesti Hujanen, joka teki tulosta hyökkäysten lisäksi myös syöttöruudussa. Häntä säesti hyvin muun muassa Oikari. Erä kotijoukkueelle peräti 14 pisteen erolla.
Neljännessä erässä vierasjoukkue tehosti peliään ja johti tilanteessa 11–14. Blombergin hyökkäyksestä syöttövuoroon päässeen Oikarin syötöillä, joista kolme ässää, LP Vampula eteni 18–14-johtoon. Kotijoukkueen hurmoksellisella pelillä ja yleisön kannustuksella LP Vampula jatkoi erä- ja otteluvoittoon.

Ottelussa LP Vampula sai vastustajan virheistä 36 pistettä ja vastustaja 24. Ässät kotijoukkue voitti 15–11 ja torjunnat menivät tasan. Aloitusten nostoissa ei kumpi-kaan joukkue onnistunut.
–Molempien syöttäjät voittivat vastustajien nostajat, tiivisti LP Vampulan valmentaja Arttu Keränen.
Pelaajakotilastoissa kotijoukkueen kärjessä olivat Oikari 15/+8, Hujanen 14/+7 ja Blomgren 9/0.
Joukkueiden parhaina palkittiin LP Vampulasta Hujanen ja vierasjoukkueesta passari Mita Uiato.
–Toisessa erässä saimme onnistumisista itseluottamusta. Olemme hyvä joukkue kun vain panemme parastamme peliin, Hujanen totesi.
LP Vampula Huittinen kohtaa sunnuntaina vieraissa OrPon. Kotipelissä 20.12. klo 17 vastustajana on HPK.
 

Viesti tutun tyly

Viikon vieraspelissä LP Viesti oli LP Vampula Huittiselle tutun tyly isäntä ja otti 3–0-voiton (25–14, 25–17 ja 25–16).
Viestin hyökkäyspeli oli musertavaa. Se tuotti tulosta 40 prosentin tehoilla, LP Vampulan teho-prosentti oli 23.
–Nostimme aloitukset ihan kohtuullisesti, mutta hyökkäyksistämme puuttui tehoja, summasi LP Vampulan parhaana palkittu Roosa Nieminen.
Tulosta enemmän jälkipuhetta aiheutti valmentajien kauden tuomarityöskentelyyn esittämä arvostelu.
–Meillä on kauden aikana ollut vain yksi peli, jossa tiesi milloin kosketukset vihelletään ja milloin ei, ihmetteli LP Viestin Tomi Lemminkäinen.
Arttu Keräsenkin mielestä linjaa olisi syytä tarkentaa.

Urheilulajit: