Luja HT:n voittoputki venyy

22.11.2017 T. Susi
Luja HT pelasi Turussa kovalla itseluottamuksella ja se tuotti tulosta. Kuva: Ari Ståhlman

Viime lauantaina Luja HT matkasi Turkuun jossa vastaan asettui Chiefs. Mitään hyviä muistoja ei Turun reissuilta ole ollut, sillä HT ei ole miesmuistiin Turussa voittanut. Tällä kertaa joukkue kuitenkin pelasi kovalla itseluottamuksella ja heti ensi viilloista asti oli selvää, että kotijoukkueelle tulee pitkä ilta. Ennen ensimmäisen erän puoliväliä HT oli siirtynyt jo 3-1-johtoon maalintekijöinä Topi Viljanen, Erik Heikkilä ja Miika Raittinen. Erän lopussa Chiefs kavensi harmittavasti 3–2-tilanteeseen.

Toisessa erässä kotijoukkueen hermokontrolli petti pahasti ja HT jatkoi vahvaa pelaamistaan. Toisessa erässä Raittinen viimeisteli hattutempun täyteen ja myös Lauri Metsämäki sekä Jesperi Hakala osuivat ja toiselle erätauolle lukemista 3-7.
Kolmas erä oli sitten kosmista pelailua ja molemmat joukkueet viimeistelivät kaksi osumaa. Raittinen teki illan neljännen ja Teemu Setälä yhden. Voittoputki on nyt peräti kahdeksan ottelun mittainen.
Tulevana viikonloppuna HT matkustaa perjantaina Loimaalle, jossa vastaan asettuu sarjan kärjessä oleva Rockets. Joukkueiden välillä on vain yksi piste. Lauantaina EJL saapuu Huittisiin.
 

Urheilulajit: