Lehtinen neljäs KLL:n mestaruusladuilla

14.03.2017
nuorisoviestit_startti
Nuorisoviestin starttipaikalla Verneri Lehtinen (numerolla 2) odottaa ensimmäiselle osuudelle lähtöä. Kuva: Marjo Lehtinen

Viime viikonloppuna kisattiin Koululiikuntaliiton mestaruuksista Vierumäellä. Suurtapahtuma keräsi yhteensä noin 700 nuorta hiihtäjää kisaamaan. Lauttakylän Lujan Elmeri Lehtinen sijoittui hienosti neljänneksi M13-sarjan perinteisellä tyylillä hiihdetyllä 5,5 kilometrin matkalla.
Jämillä kisattiin 11.–12.3. perinteiset hiihtokisat aurinkoisilla laduilla. Lujalaiset olivat hyvin edustettuna muutamissa juniorisarjoissa sunnuntain vapaan hiihtotyylin matkoilla. Parhaimmasta sijoituksesta vastasi Emmi Pohjolainen sivakoiden 14-vuotiaiden sarjassa neljänneksi.
Viime viikon maanantaina 6.3. hiihdettiin puolestaan Satakunnan nuorisoviestit Hiittenharjun hiihtokeskuksessa. Alun perin kahdella joukkueella mukaan ilmoittautunut Luja joutui sairastapausten vuoksi lopulta hiihtämään vain yhdellä joukkueella A-sarjan viimeiselle sijalle. Raumalainen Rasti-Lukko nappasi kaksoisvoitot sekä A- että B-sarjoissa. Lauttakylän Lujan joukkueessa hiihtivät Verneri Lehtinen, Anni Hakasuo, Rimo Turgan, Eevi Pohjolainen, Eerik Lehtinen ja Jenny Nisu.

Tuloksia
Satakunnan nuorisoviestit 6.3.2017, Harjavalta
A-Sarja (8): 1) RaLu-1 38.10,9, 2) RaLu-2 41.31,7, 3) KankU-1 41.55,2, …8) LLuja-1 46.35,5.
KLL:n mestaruushiihdot 12.3.2017, Vierumäki
M13 5,5 km P (38): 1) Anton Skutnabb Kirkkonummi 17.16,7, 2) Verneri Tanninen Kittilä 17.26,2, 3) Mikael Koivisto Tuusula 17.34,7, 4) Elmeri Lehtinen Huittinen 17.46,1.
XLVII Jämin Kisat 12.3.2017, Jämi. Vapaa hiihtotyyli.
N10 2 km (16): 1) Aino Aarnio YlöjRy 7:05,7, 2) Hanni Koski KangKi 7:07,5, 3) Emilia Helmi NoNo 7:14,8, ...9) Eevi Pohjolainen LLuja 8:34,5, 10) Siiri Mäkelä LLuja 8:40,6.
M10 2 km (13): 1) Anton Kemppi EHS 7:17,2, 2) Joona Soininen EHS 7:33,8, 3) Veli Lampila VSV 7:41,5, ...13) Sakari Mäkelä LLuja 9:27,8.
M12 3 km (14): 1) Akseli Pesu PirkkHi 10:51,1, 2) Eemil Koskinen YlöjRy 11:02,2, 3) Niilo Kauppi KyVo 11:43,2, ...10) Verneri Lehtinen LLuja 12:30,6.
N14 3 km (6): 1) Siiri Heikkilä NaVire 10:59,3, 2) Henna-Mari Pitkänen TP 11:43,8, 3) Ilona Lampila VSV 11:44,9, 4) Emmi Pohjolainen LLuja 12:00,8.

Urheilulajit: