Luja HT nousi sarjakärkeen ennen joulutaukoa

10.12.2016 Bobby
Luja HT:n Miika Raittinen viimeistelee voittomaalin KuKi:n puolustuksen ihmetellessä vieressä. Kuva Ari Ståhlman.

Luja HT:n viimeinen ottelu ennen joulutaukoa pelattiin Harjavallassa. Vastassa oli KuKi ja ottelu ratkaisi, kumpi lähtisi tauolle sarjakärjessä. Ottelu alkoi kotijoukkueen komennossa, kun KuKi meni jo 2-0 johtoon. Luja kuitenkin ryhdistäytyi ja ykköskenttä kavensi ennen erän loppua tilanteeksi 2-1. Maalintekijänä oli Veli-Pekka Reiman ja syöttäjinä laituirit Miika Raittinen ja Kalle Pelli.

Toisen erän alussa sama kolmikko tasoitti ottelun ja neljän minuutin kohdalla vei Lujan jo johtoon 2-3. Tasoituksesta vastasi Reiman ja johtomaalista Raittinen. Erän puolessa välissä Pelli kasvatti Lujan johdon jo kahteen maaliin. Kotijoukkue ei kuitenkaan antanut periksi vaan kavensi ensin ylivoimalla ja erän lopussa tuli vielä tasoihin.

Kolmannessa erässä Luja ei jättänyt epäselväksi kumpi on syksyn ykkönen. Raittinen siirsi ensin kuuden minuutin jälkeen Lujan johtoon. Kaksi minuuttia ennen ottelun loppua Esa Väisänen ratkaisi ottelun lopullisesti Lujalle lukemin 4-6. Illan parhaat pistemiehet olivat Raittinen ja Reiman molemmat tehoilla 2+2. Luja lähti joulutauolle sarjakärjessä, kaksi pistettä KuKia edellä. Ottelutauko päättyy 7.1.2017, kun Luja kohtaa KK-V:n.
 

Urheilulajit: