Rallisprintissä rikottiin ennätyksiä

12.10.2015
Huittislainen Rami Porttikivi ajaa kartingia ja haaveilee ralliautoilusta. Hän toi Sanna Pirttiruuhen katsomaan ralleja.

Renkaat ruopivat ja jokunen mutkakin suoristui Huittisten teillä sunnuntaina, kun rallisprintissä kisattiin SM-kullasta.
Sprintin viimeiseen osakilpailuun osallistui enemmän kuskeja kuin koskaan aiemmin. Yhteensä 141 kilpailijaa ilmoittautui, joista viisi perui. Aiemmin Huittisten radalla on ajanut enimmillään 112 ralliautoa. 
–Suuri kilpailijamäärä johtuu osittain siitä, että aiemmissakin osakilpailuissa on ollut tänä vuonna erityisen paljon kuskeja. Varmoja voittajia ei ollut vielä tiedossa montaa, joten kuskit halusivat ajaa kaikki osakilpailut, kertoo Seloy SM-rallisprintin tiedotuspäällikkö Janika Ihanamäki.
Aiemmissa osakilpailuissa vain kaksi kuskia oli varmistanut paikkansa luokkansa ykkösinä.
Ennätyksiä rikottiin myös nopeuksissa. Suomen mestaruuden ajanut Joni Nikko Laihian Urheiluautoilijoista teki uuden Huittisten reittiennätyksen ajalla 2.04,77. Aiemmin ennätys oli noin 2.06.
Rallisprintissä vauhti on usein hieman nopeampi kuin tavallisessa rallissa. Ero tulee siitä, että rallisprintissä ei käytetä kartanlukijaa, vaan kuskit kiertävät radan etukäteen joko kävellen tai polkupyörällä ja painavat mutkat mieleensä. Kokeneilla kuskeilla radan tunteminen nostaa vauhtia, vaikka kartturia ei käytetäkään.
Huittisten rataa kehutaan muutenkin nopeaksi ja haastavaksi. Vauhti nousee radalla enimmillään noin 180 kilometriin tunnissa.
Seloy SM-rallisprint keräsi viime sunnuntaina kilpailijoiden lisäksi myös yleisöä normaalia enemmän. Viime kerralla sprint sai 400 silmäparia, mutta nyt lukumäärä oli parisataa suurempi.
–Sää suosi. Se houkutteli katsojia paikalle, sanoo kilpailunjohtaja Ari-Pekka Saarinen.
Huittislaisia kuskeja ei rallisprintissä nähty, mutta keikyäläinen Lauri Joona ajoi luokkansa sijalle 10. Luokassa oli kaikkiaan 24 osanottajaa.
–Tavoiteeni täyttyi. Päätin ennen kisaa, että kymmenen parhaan joukkoon pitäisi päästä, Joona sanoo.
Radan nopeimmat pätkät sujuivatkin rutiinilla, mutta hitaissa kohdissa oli ongelmia, koska Joona on tottunut lähinnä nopeaan ajoon Bemarillaan.
–Kerran meinasi auto sammua. Onneksi sain lopulta vähän tuntumaa, Joona kertoo kisan jälkeen.
Punkalaitumelainen Arttu Lähdeniemi ajoi nuorten luokassa tullen luokkansa viimeiseksi. Lauantaina hän kuitenkin nappasi Mynämäellä nuorten cupin voiton.

- Marianna Langenoja - 

 

Huittisissa käydyn rallisprintin tulokset löytyvät täältä näin.

Urheilulajit: