Parilla Hosike-Kaikkonen huono tuuri rallin SM-kisan päätöksessä

29.09.2015
Savon EK:n maaliin ajaessaan Jarkko Hosikella oli hätävilkut päällä, merkkinä muille kilpailijoille, että kaikki ei ole kunnossa. Vauhtia hidasti rikkinäinen turbo.

Rallin SM-sarjan päätöskilpailussa tilanne oli lupaava, kun viidennessä osakilpailussa Hui UA:n SM1-kuljettaja Jarkko Hosike oli ajanut hopealle. Rallin SM-sarjan päätösosakilpailu päättyi kuitenkin Hosiken ja kakkosohjaaja Mikko Kaikkosen keskeytykseen kilpailun viidennen erikoiskokeen, Savon,  jälkeen. Syynä olivat tekniikkamurheet.
Kolmannella erikoiskokeella Hosike joutui ajamaan vain jumiutuneella nelosvaihteella. Savon erikoiskokeella hajosi turbon akseli. Suomenmestaruuden vei lähes odotetusti KaUA:n Juha Salo ja kakkosohjaaja Marko Salminen.
–Auto saatiin Savon jälkeen huoltotauolla kuntoon, mutta pari minuuttia liian myöhään.  Usko-mattoman huonoa tuuria. SM-pisteissä olisi ollut mahdollisuudet nousta kolmossijalle.  Varmaankin syy oli lähtönumerossa, epäonnenluvussa 13, Hosike arveli.
Seuraavana päivänä  Seo Mynämäki rallisprintissä Hosike nappasi sekä luokkavoiton että kilpailun voittajan pystin.
–SM-rallin keskeytys jäi vähän kaihertamaan. Kun auto kuitenkin tuli kuntoon, niin kannatti osallistua rallisprinttiin. Ensimmäinen kierros toisena autona reitillä meni rauhallisesti, oli todella liukasta. Toisella kierroksellla ajoin pohja-ajan ja voittajana kotiin.
–Jos rallin SM-pisteistä taistellaan ensi vuonna, niin ehdottomasti lähdemme parantamaan, Hosike lupasi.

- Janika Ihanamäki -

 

 

 

Urheilulajit: