Luja HT sai uuden valmentajan

27.08.2014
Lauttakylän Luja etsi jääkiekon edustusjoukkueelle valmentajaa pitkään ja hartaasti. Loppukesällä sopiva valmentaja löytyi, kun joukkueenjohtaja otti yhteyttä Juha Tynkkyseen. Hän on toiminut valmentajana kuusi vuotta. Sitä ennen hän on pelannut jääkiekko

Taito ja hyvä tempo ovat lujalaisten vahvuuksia, sanoo Juha Tynkkynen.

Luja Hockey Teamin kausi alkaa uuden valmentajan ja uusien pelaajavahvistusten voimin. Joukkueen ensimmäinen peli nähdään Huittisissa 19. syyskuuta, josta sarja saa alkunsa. Tuolloin vastassa on Kiekkohait Salosta.
Luja HT:n kauden harjoitukset alkoivat elokuun alussa, jolloin tamperelainen Juha Tynkkynen aloitti edustusjoukkueen valmentajana. Pari viime vuotta lujalaisia valmentanut Janne Laukkanen lopetti valmennustyöt kokonaan ja siirtyi kokopäiväisesti musiikin pariin.
Lujan tuore valmentaja on viimeksi valmentanut KooVeen junnuja nuorten Mestiksessä. Lujalaisiin hän tutustui ensimmäisen kerran nelisen vuotta sitten valmentaessaan Forssan Palloseuran edustusjoukkuetta. Luja oli vastassa useaan otteeseen.
–Jo silloin huomasin, että Lujan joukkue on kova, Tynkkynen sanoo. Tämän syksyn treeneissä on hänelle käynyt selväksi, että lujalaisten vahvuuksia ovat taito ja hyvä tempo. Joukkueen runko on kunnossa.
–Täytyy sanoa, että Luja HT on potentiaalinen joukkue kakkosdivarissa, Tynkkynen toteaa.
Se on paljon sanottu, sillä Luja pelaa vaativaa lohkoa ja joukkue on keski-iältään yksi sarjan nuorimmista. Pelaajien mielestä heidän suurin vastuksensa tällä kaudella on Naantalin VG-62. Myös Eurajoen EjL voi yllättää.
–Länsirannikon lohko on tällä kaudella tasaisempi kuin viime kaudella.
Pelaajat tietävät, että jokaiseen peliin on mentävä voittajan asenteella. Voitto vaatii kuitenkin paljon työtä. Joukkueen kapteeni Antti Nurminen toteaa, että Luja HT:n pitää kehittyä kauden aikana ihan kaikessa.
Luja HT:lla meni viime kaudella puolet peleistä hyvin, mutta sairastumisten vuoksi itseluottamus alkoi hiipua.
–Nyt tarvitsemme enemmän kurinalaisuutta ja kykyä pelata joukkueena. Nuori kokematon ryhmä ei osannut viime kaudella käsitellä lukuisia loukkaantumisia, arvioi pelaaja Jussi Mäkelä.
Hän kuvailee joukkueen uutta valmentajaa rauhalliseksi ja intohimoiseksi. Hänen mukaansa Tynkkynen keskittyy treeneissä enemmän hyökkäyspelaamiseen kuin entinen valmentaja.
–Laukkanen oli hyvä valmentaja, mutta uusi tuo aina piristystä. Vaikuttaa siltä, että molemmilla on hyvin samantyylinen tapa valmentaa, ja he arvostavat samanlaista peliä, lisää pelaaja Miika Raittinen.

Urheilulajit: