Ladataan ilmoitusta
Teema 15.4.2021 10:00Tilaajille

Hurjan iso kasvuluku, sanoo Pohjolainen – ja koputtaa puuta

Huittislaisen johtamalla Temalin Nakkilan kalustetehtaalla ei notkahdusta.

Keikyäläistaustainen Antti Pohjolainen on puuseppäsukua. –Isällä oli puusepänliike, jossa hääräilin jo pienenä poikana ja sitten kesätöissä. Itse en ole kuitenkaan ajatellut ryhtyväni yrittäjäksi, ehkei ole ollut riittävästä uskallusta, tai sopivaa tilaisuutta, hän kertoo.

Minna Karru

–Nyt kun ihmiset eivät voi matkustaa ulkomaille, ja viettävät paljon aikaa kotonaan, he käyttävät rahaa remontteihin, sanoo Temalin Nakkilan tehtaan tehtaanjohtaja, huittislainen Antti Pohjolainen.

Tilaajalle

Haluatko lukea koko artikkelin?

Artikkeli on luettavissa Lauttakylä-lehden tilaajille. Voit tilata myös vuorokauden lukuoikeuden kaikkeen lauttakyla.fi sisältöön 3 eurolla.

Voit uusia aiemman tilauksesi käden käänteessä kirjautumalla ensin OmaLauttakylä-palveluun omalla tunnuksellasi.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa