Ladataan ilmoitusta
Menoksi

Oili Niittynen matsoili aikansa ja on nyt innostunut muovikalvografiikasta

Näyttelyssä on esillä muutama Oili Niittysen MATSO-tekniikalla tekemä teos.
Näyttelyssä on esillä muutama Oili Niittysen MATSO-tekniikalla tekemä teos.
Mikko Perttunen

Taiteilija Oili Niittynen ei suostu asettumaan yhteen muottiin. Nyt jo 40 vuotta kestäneellä taiteilijaurallaan Niittynen on ehtinyt kokeilla tekniikan poikineen.

–Ensimmäiset 15 vuotta tein öljyväreillä, mutta kyllästyin siihen tärpätinhajuun. Nykyään haistelen alkoholia, hän vitsailee viitaten alkoholimusteella tehtyihin töihinsä.

Niittynen kertoo, että taiteilijoilla on usein näyttelyssä samalla tekniikalla tehtyjä töitä alusta loppuun. Huittisten kirjastossa joulukuun alussa auenneessa näyttelyssä on esillä lähes kymmenellä eri tekniikalla tehtyjä teoksia. Niittynen piti näyttelyn aluksi myös luennon eri tekniikoista.

–Suosikkitekniikka vaihtelee vuosien myötä. Saatan tehdä jollain tavalla lähes yksinomaan, kunnes se tie on käyty loppuun. Aina tulee joku uusi juttu. Viimeisin innostus on muovikalvografiikka, jota ehdin käydä Las Palmasissa opiskelemassa viime tammikuussa juuri ennen pandemiaa.

Mukana näyttelyssä on myös esimerkiksi munankuorimosaiikkia, joka on jo maailmanlaajuinen buumi, paperikollaaseja, alkoholimustetöitä sekä sekatekniikalla toteutettuja teoksia.

Niittysen itsensä kehittämällä MATSO-tekniikalla tehtyjä teoksia on esillä seitsemän.

–Innostuin siitä aikanaan niin paljon, että tein niitä yli neljäkymmentä.

Tekniikan nimen MATSO kirjaimet tulevat mediumista, akryylistä, tasoitteesta, struktuurista ja taiteilijan omasta etunimestä.

Tekniikassa taulun pohjalle laitetaan ensin struktuuria luova tasoite ja sen päälle lakka. Tämän jälkeen koko maalaus maalataan kauttaaltaan yhdellä akryylivärillä, joka pestään suurimmaksi osaksi pois siten, että väri jää vain painaumiin ja koloihin. Tämä väri peitetään taas lakalla. Väri- ja lakkakerroksia toistetaan vielä kahdesti, niin että valmiissa työssä on yhteensä kahdeksan eri läpikuultavaa kerrosta.

Niittysen pitkä polku taiteilijana lähti aikanaan lukiosta.

–Mulla oli hyvä kuvaamataidonopettaja, joka kannusti luovuuteen. Siitä sain idean ruveta tekemään myös itse.

Nykyisellään Niittynen vaikuttaa muun muassa Raision seudun taideyhdistyksen puheenjohtajana.

–Taiteella on hyvää tekevä vaikutus, kun saa rauhassa tehdä ja kokeilla uusia juttuja. Siitä saa tyydytystä ja rauhaa tässä nykymenon maailmassa.

Tapahtumatiedot

Ateljee Oilin maailma -näyttely Huittisten pääkirjastossa joulukuussa 2020

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 69 e/vuosi.

Tilaa