Kuivuus koettelee

25.07.2018 Marja-Liisa Hakanen
kuva

Joka vuosi suomalaiset toivovat lämmintä ja poutaista kesää. Aina toiveet eivät ole toteutuneet niin hyvin kuin tänä vuonna. Sanotaan, että helle hellii, mutta nyt moni on jo ehtinyt tuskastua kuumuuteen, jolle ei näy loppua.

Hikoilevilla, terveillä kesänviettäjillä ei kuitenkaan ole hätää. Hankalampi tilanne on viljelijöillä, joiden satotoiveet kuumuus ja kuivuus ovat romuttaneet.

Luonnonvarakeskus Luke arvioi, että tämän vuoden viljasadosta on tulossa vuosituhannen pienin. Luken tilastopalvelujen yliaktuaari Anneli Partala vertaa tilannetta 1990-luvun lopun katovuosiin, jolloin satoa verottivat samoin kuin nyt peräkkäisinä vuosina jatkuvat sateet ja kuiva hellekesä.

Viljelijöille tilanne on kestämätön, sillä tämä on jo kolmas huono vuosi peräkkäin. Kun kylvöjä tehdään, uutta satokautta odotetaan joka kerta toiveikkaana, mutta maanviljelyksessä ollaan aina säiden armoilla. Sää loppujen lopuksi määrää, millainen sato tulee ja millaisen palkan viljelijä työstään saa, vai saako lainkaan.

Vaikka viljelijän tienesti jää pieneksi, jopa olemattomaksi, laskut on maksettava ja lainoja lyhennettävä niin kuin kenen tahansa.

Sadon laatu ja määrä vaikuttavat moneen asiaan koko ruokaketjussa, pahimmillaan jopa kotimaisen ruuantuotannon säilymiseen ja huoltovarmuuteen. Ilman ruokaa meillä ei toki jäädä, mutta huono satovuosi voi nostaa ruuan hintaa. Ja vaikka suomalaiset kuinka sanovat arvostavansa kotimaista ruokaa ja haluavansa ostaa sitä, myös hinta vaikuttaa kuluttajien valintoihin.

Kotimaisen tuotannon säilyminen on kuitenkin elintärkeää. Siihen voi jokainen vaikuttaa joka kerta, kun poimii kaupan hyllystä elintarvikkeita ostoskoriin. Mitä useampi ostaa kotimaisia tuotteita ja on myös valmis maksamaan niistä, sitä varmemmin niitä on tarjolla myös tulevaisuudessa.