Omaa aikaa ja joutilaisuutta

10.04.2019 Marja-Liisa Hakanen
kuva

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti viime viikolla suuren koululaiskyselyn tulokset, jotka sisältävät paljon mielenkiintoista tietoa. Valtaosa kyselyyn vastanneista 1–10 -luokkalaisista peruskoululaisista näyttää olevan tyytyväisiä elämäänsä; he viihtyvät koulussa, heillä on harrastuksia ja kavereita.

Kyselyn tuloksissa erityisesti yksi asia herättää kuitenkin huomiota, nimittäin se, että peräti 40 prosenttia koululaisista toivoo lisää omaa aikaa. Lisää harrastuksia halusi vain 15 prosenttia kyselyyn vastanneista. Aikuisten kuulee usein huokaavan, että kunpa olisi vähän enemmän omaa aikaa, mutta kun lapset esittävät saman toiveen, se pysäyttää.

Toisaalta lapset nauttivat siitä, että on paljon harrastuksia, mutta jos ne täyttävät kaiken ajan, se uuvuttaa. Jo aika monen alakoululaisen arki-illat, urheiluharrastuksissa myös viikonloput, ovat täynnä menoja. Viikolla käydään harjoituksissa, viikonloppuisin pelataan otteluita ja käydään kilpailemassa.

Ei siis ihme, että omaa aikaa kaivataan.

Positiivista on se, että asia nyt nousee esiin. Ehkä se herättää perheet miettimään, mitä asialle voitaisiin tehdä. Usein lapset itse haluavat osallistua ja harrastaa monenlaista, mutta vanhempien tehtävä on varmistaa, että väliin mahtuu myös lepoa ja hetkiä, jolloin ei suoriteta mitään.

Joutilaisuus, välillä jopa tylsistyminen tekee vain hyvää. On tärkeää oppia pienestä pitäen, että elämän ei tarvitse koko ajan olla ohjelmoitua. Ei ole hyvä tottua siihen, että joka päivä on jotakin suunniteltua ohjelmaa – ja että sitä on oltava, tai muuten ei osata olla.

Oman ajan kaipuun lisäksi koululaiskyselyssä selvisi, että lapset kaipaavat lisää yhteistä aikaa perheen kanssa. Sama asia on noussut esiin ennenkin, joten myös tämä toive on syytä ottaa vakavasti. Se on yksinkertainen toive, jonka toteuttaminen ei liene mahdotonta.