Houkutteleva tapahtumakaupunki

07.02.2018 Marja-Liisa Hakanen
kuva

Huittisiin on muutaman viime vuoden aikana alkanut syntyä monenlaisia tapahtumia. Hullu yö on jo vakiinnuttanut paikkansa ja houkuttelee keväin, syksyin kadut ja kaupat täyteen kansaa. Hyvän vastaanoton ovat saaneet myös Car & Fashion ja Jokilevo Jyrää -tapahtuma sekä Hirvenpään rompetori ja Huittisten markkinat sekä Saparo Festarit. Puhumattakaan Huhtamon viime kesän filmifestivaalista, jonka yleisö otti heti omakseen.
Monenlaisten asioiden ympärillä siis puuhastellaan, mutta ruoantuotannon ja elintarviketeollisuuden vahva paikkakunta ansaitsisi myös kunnon ruokatapahtu-man. Ruokaa on toki tuotu esille erilaisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi SuomiAreena ja viimeksi HuittisAreena tapahtumissa, mutta oikein todella pääosaan se ei ole vielä päässyt. Saparo Festareista aikanaan odotettiin monipuolista kaiken kansan ruokajuhlaa, mutta tapahtumasta on tullut enemmänkin musiikki- kuin ruokafestivaali.
Ruokatapahtumalle on siten selvä tilaus. Toiveet ovatkin nyt korkealla, sillä ensi kesänä on luvassa ensimmäinen Lauhan lähiruokafestivaali. Idea on hyvä ja tekijöillä suuri innostus ohjelman suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.
Moni menestyvä tapahtuma on saanut alkunsa juuri samalla tavalla muutaman asiastaan innostuneen ihmisen tarttuessa toimeen. Lauhan lähiruokafestivaalissa on kuitenkin hyvä siemen laajempaankin tapahtumaan, mutta siihen tarvitaan myös laajempaa tukea.
Toivottavasti myös Huittisten kaupunki, paikkakunnan tuottajat ja elintarvike-toimijat näkevät tässä mahdollisuuksia ja lähtevät lauhalaisten tueksi kehittämään tapahtumaa. Siten varmistetaan lähiruokafestivaalin jatkuvuus ja samalla se, että Huittisten vetovoima houkuttelevana tapahtumakaupunkina vahvistuu.