Hieno lahja nuorisolle

05.12.2018 Marja-Liisa Hakanen
kuva

Kiitos testamenttilahjoituksen, Huittisten nuoriso saa pitkästä, pitkästä aikaa uusia tiloja. Pääkirjaston autotalliin rakentuu maaliskuuhun mennessä paikka, jossa nuoret voivat tehdä ja harrastaa monenlaisia asioita.

Uutta tilaa on suunnitelmissa nimitetty monitoiminnalliseksi kulttuuritilaksi esiintymiskorokkeineen ja multimediaprojektoreineen. Mitä tallissa oikeasti tehdään, riippuu nuorista ja heidän ohjaajistaan. Hienoa joka tapauksessa, että on paikka, jossa nuoret voivat monipuolisesti toteuttaa itseään.

Nuoret ovat jo pitkään toivoneet lisää vapaa-ajanviettopaikkoja. Nuorisoklubi on ahkerassa käytössä, mutta kun käyttäjinä on paljon muitakin, klubiaikaa ei riitä nuorille tarpeeksi. Uudet tilat tulevat siksi enemmän kuin tarpeeseen.

Huittisissa on tänä vuonna puhuttu paljon nuorten käyttäytymisestä. Esiin on noussut ikäviä asioita, esimerkiksi leikkipuistoissa tehty ilkivalta ja roskaaminen,joka ei näytä vieläkään kokonaan laantuneen.

Uudet tilat tulevat enemmän kuin tarpeeseen.

Facebookissa levisi alkuviikolla video, jossa näkyy, miten entisen Lauttakylän koulun pihaa on roskattu ja aitaa rikottu. Kommenteissa muun muassa todetaan, että yhtenä syynä moiseen käytökseen on nuorison turhautuminen, kun ei ole paikkaa, jossa saisi vapaasti viettää aikaa.

Yhdessä hengailu on nuorille tärkeää, samoin paikka, jossa ei arvostella, vaan annetaan jokaisen olla sellainen kuin on. Ihanteellista on, jos nuorten energia voidaan oleilun lomassa kanavoida mielekkääseen tekemiseen. Parhaimmillaan jokin puuha voi sytyttää kipinän, joka kantaa läpi teini-iän myllerryksen ja antaa suuntaa tulevaisuudelle. Kun joku kiinnostuksenkohde vetää ilta illan jälkeen sen pariin, ei tarvitse purkaa turhautumistaan ikävällä tavalla.

Paitsi toimiva nuorisotila ja kaverit, tärkeitä ovat myös toimintaa ohjaavat aikuiset. Sanoivatpa nuoret mitä tahansa, murrosiässä kaivataan vielä paljon aikuisten tukea ja seuraa.