Omasta vanhasta tukeva pohja

05.07.2017 Minna Karru
kuva

"Sukuhistorian tunteminen ajalta ennen omaa syntymää on avartavaa ja antaa per-spektiiviä myös omille kokemuksillemme. Näin se muodostaa tärkeän pohjan identiteetille ja sitä kautta vahvalle itsetunnolle." Tässä lehdessä noin tuumailee Hakasen ja Korventaustan sukukirjan toimittanut Leena Myllyniemi.

Samantyyppistä pohjaa luo oman kotiseudun entisajan tunteminen. Paikallisesti omaa menneisyyttä esiin nostavat monenlaiset yhdistykset. Valtakunnallisesti kotiseututyön tärkeyttä kuuluttaa Suomen kotiseutuliitto.
Tänä vuonna Kotiseutuliitto järjesti ensimmäisen kerran kotiseutulehtikilpailun. Kisaan ilmoittautui 108 aviisia: joukossa myös Huittisten kotiseutuyhdistyksen julkaisema Huittisten Joulu.
Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo painottaa, että kotiseutulehdillä on tärkeä rooli kotiseutusuhteen rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Voikin vain hämmästellä miksei lehtikisaa ole keksitty jo aiemmin.
Vuoden kotiseututeoksen valinta sen sijaan on Kotiseutuliitolle jo perinne. Tänä vuonna kilvoittelijoita on 77. Myös tällä listalla on huittislaisväriä: Loima-Jokisivu-seuran kustantama Kaikki alkoi Loimasta.
Voittajat julkistetaan lokakuussa Turun kansainvälisillä kirjamessuilla. Menestystä tai osallistumista tärkeämpää on silti itse kotiseututyö.

Kotiseutuliitto on ideoinut Kotiseudulle-keräyksen, jolla kerrytetään varoja Koti-seutusäätiölle, joka tukee "innostavaa ja uutta luovaa kotiseututyötä ja -tutkimusta". Ensimmäiset apurahat jaetaan tänä vuonna.
Keinojen pitääkin olla moninaisia. Eri-ikäisillä ihmisillä on erilaisia tuntemuksia kotiseudusta sekä asioista joita se ilmentää. Kotiseudulle -keräyksen motto on silti yksinkertaisuudessaan oivaltava: Jokaisella on kotiseutu.