Kanava kohderyhmän mukaan

03.05.2018 Marja-Liisa Hakanen
kuva

Suuri osa ihmisistä viettää päivittäin paljon aikaa erilaisia digitaalisia kanavia selailemalla. Luetaan verkkolehtiä, sosiaalisen median uutisvirtaa, etsitään tietoa erilaisilta sivustoilta. Tämä tiedetään myös yrityksissä ja yhteisöissä, ja sen takia some-tiedottamisesta ja -markkinoinnista on tullut olennainen osa niiden viestintää.

Helposti ajatellaan, että kun laittaa mainoksensa Facebookiin tai kertoo siellä jostakin tulevasta tapahtumasta, sen näkevät kaikki.

Yrityksen mainos tai kunnan tiedote voi silti mennä, ja usein meneekin, valtaosalta somen käyttäjistä ohi. Jos et ole peukuttanut tietyn ravintolan, kaupan tai kunnan Facebook-sivua tai jos kukaan kavereistasi ei niiden viestejä jaa, et välttämättä näe sitä. Ja vaikka olisit peukkua painanutkin, voi viesti hukkua somen syövereihin ja jäädä huomaamatta.

Niinkin voi käydä, että kiinnostavan viestin vain vilkaisee nopeasti ja aikoo palata sen pariin myöhemmin uudestaan. Valitettavan usein aikomus jää toteutumatta.

Toki Facebook on hyvä kanava varsinkin silloin, jos on mahdollisuus panostaa siellä markkinointiin myös rahallisesti ja näin tavoitella laajempaa huomiota. Muuten viestit tavoittavat vain ne, jotka jo entuudestaan ovat jonkun sivuston tykkääjiä.

Elämme edelleen siinä harhassa, että kaikki käyttävät jotakin sosiaalisen median kanavaa. Se aika on kuitenkin vasta tulossa, emme vielä elä sitä. Muun muassa Eläkeliitto on muistuttanut, että yhteiskunnan digitalisaatio on syrjäyttämässä suuren joukon suomalaisia, jotka eivät pysy tietoyhteiskunnan kehityksen kelkassa.

Mikä sitten haluaakin tiedottaa tai markkinoida, kanavan valinnassa pitää aina ensin miettiä, kenelle viestinsä haluaa suunnata. Erityisen tärkeää se on esimerkiksi kuntaviestinnässä, jonka pitäisi tavoittaa mahdollisimman hyvin kaikenikäisiä ihmisiä.