Ladataan ilmoitusta

Tehdään muistiystävällisiä tekoja

Teemaviikolla Huittisissa muistimessu ja luento.

Muistiviikon aloittaa Maailman Alzheimer-päivä maanantaina 21. syyskuuta. Kuva: Muistiliiton Facebook-sivulta
Muistiviikon aloittaa Maailman Alzheimer-päivä maanantaina 21. syyskuuta. Kuva: Muistiliiton Facebook-sivulta

Ensi viikolla vietetään kansallista muistiviikkoa. Muistiviikon tarkoitus on tuoda esille sairastuneiden ja läheisten arkea sekä hälventää muistisairauksiin liittyviä ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita.

–Muistiasiat koskettavat kaikkia. Nyt korona-aikana jokaisen tulisi kantaa huolta yksin asuvista muistisairaista. Tehdään muistiystävällinen teko ja pidetään heihin yhteyttä itselle sopivalla tavalla, kannustaa Aira Autio Huittisten muistiyhdistyksestä.

–Muistiystävällisessä Suomessa ei voi välttyä muistisairaan ihmisen tai läheisen kohtaamiselta. On tämän päivän kansalaistaito osata kohdata nämä henkilöt lämpimästi, arvostavasti ja ymmärtävästi, hän jatkaa.

Koronapoikkeusaika rajoittaa Huittisten muistiyhdistyksen mahdollisuutta isompien tilaisuuksien järjestämiseen. Yhteistyössä Huittisten seurakunnan kanssa toteutetaan kuitenkin nyt kolmatta kertaa Muistimessu kirkossa.

–Perinteisen muistiviikon luennon korvaa pääkirjaston Hermanni-salissa toteutettava valtakunnallinen etäluento. Sen pitää Muistiliiton hallituksen jäsen geriatri Maija-Helena Keränen Oulusta. Aiheena on Perustietoa muistisairauksista ja sairastuneiden kuntoutuksen mahdollisuuksista, Autio kertoo.

–Toivomme luennon antavan vastauksia sairauden alkuvaiheessa eteen tuleviin kysymyksiin.

Luennon jälkeen on mahdollisuus keskustella Huittisten muistiyhdistyksen vapaaehtoistoimijoiden ja ammattilaisten kanssa.

Tapahtumatiedot

Muistimessu Huittisten kirkossa su 20.9. klo 10

Luento etäyhteydellä Huittisten pääkirjaston Hermanni-salissa ke 23.9. klo 13–14.30

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa