Ladataan ilmoitusta

Yrityksissä ei enää eletä tutkinto edellä -tavalla – nyt etsitään hyviä tyyppejä

Kynnystä ulkomaalaistenkin palkkaamiseen madaltavat Seutukaupunkirekry-hankkeen Taina Järä (vas.), Ketterää osaamista -hankkeen Aino-Riitta Joutsen ja Huittisten kaupungin elinvoimajohtaja Riikka Peippo. -Tuoreimman tilaston mukaan Huittisissa on noin 4200 työpaikkaa ja työikäisiä 4100, eli olemme työpaikkaomavarainen. Avoimien työpaikkojen määrä per vuosi on luokkaa 1100, kerrallaan paikkoja on auki 60-200, Peippo kertoo. Kuva: Minna Karru
Kynnystä ulkomaalaistenkin palkkaamiseen madaltavat Seutukaupunkirekry-hankkeen Taina Järä (vas.), Ketterää osaamista -hankkeen Aino-Riitta Joutsen ja Huittisten kaupungin elinvoimajohtaja Riikka Peippo. -Tuoreimman tilaston mukaan Huittisissa on noin 4200 työpaikkaa ja työikäisiä 4100, eli olemme työpaikkaomavarainen. Avoimien työpaikkojen määrä per vuosi on luokkaa 1100, kerrallaan paikkoja on auki 60-200, Peippo kertoo. Kuva: Minna Karru
Minna Karru

–Vanhat konstit eivät enää auta, nyt ei aina tule edes minkäänlaisia työhakemuksia. Jotain uutta pitää keksiä. Aluetutkija Timo Aro on tuoreessa selvityksessään arvioinut, että Huittisten seudulla työperäisen maahanmuuton pitäisi kolminkertaistua, taustoittaa Huittisten kaupungin elinvoimajohtaja Riikka Peippo.

Jotain uutta eli ratkaisuja työ- ja koulutusperäistä maahanmuuton vauhdittamiseen etsitään ja luodaan Seutukaupunkirekry- ja Ketterää osaamista -hankkeessa. Sasky koulutuskuntayhtymän yhdessä muiden toimijoiden kanssa toteuttamissa hankkeissa on kaikkiaan mukana 29 kaupunkia yhdeksässä maakunnassa. Huittisten lisäksi kaupunkien listalla on muun muassa Sastamala.

Seutukaupunkirekry-vetäjä Taina Järä ja Ketterää osaamista -vetäjä Aino-Riitta Joutsen toteavat, että hankkeissa ei lähdetä liikkeelle tutkinto edellä, vaan ennemmin etsitään keinoja löytää hyviä tyyppejä, jotka ovat yrityksille sopivia.

–Tarkoituksenamme on selvittää millaista osaamisen tarvetta eri yrityksissä on ja sitten miettiä mahdollisuuksia mukauttaa ammatillista koulutusta tarpeita vastaaviksi, Joutsen sanoo yksinkertaistaen.

Peipon mukaan Satakunnan ammattikorkeakoulustakin on kuulunut viestiä, että ulkomaalaiset kyselevät jo opiskelupaikkaa miettiessään, millaisten yritysten kanssa oppilaitos tekee yhteistyötä.

Järä ja Joutsen korostavat, että hankkeissa ei pelkästään etsitä tapoja rekrytoida kansainvälisiä opiskelijoita ja työntekijöitä. Huomiota kiinnitetään myös keinoihin, joilla heitä sitoutetaan ja kotoutetaan uudelle paikkakunnalle.

Peipon mukaan myös kaupungilla on oma tärkeä osansa siinä kun uusille kansainvälisille kuntalaisille luodaan yhtenäiset ja toimivat kotoutumispalvelut.

–Lisäksi hankkeessa ideoidaan toimenpiteitä, joilla yritykset ja seutukaupungit pystyvät parantamaan imagoaan ja kasvattavat vetovoimaansa. Esimerkki voisi olla verkossa näkyvä videokampanja, jossa yrityksissä työskentelevät kertovat oman tarinansa ja kokemuksensa.

LUE MYÖS ”Täällä alkaa olla pula myös ei-osaavasta työvoimasta”

Tapahtuma ilman kommervenkkejä

Seutukaupunkirekry-hanke kuuluttaa yrittäjiä koolle kaupungintaloon 8.6. iltapäiväviideltä.

–Silloin selvitetään askel askeleelta ja ilman kommervenkkejä miten kansainvälinen henkilön palkkaaminen tapahtuu, sanoo hankkeen vetäjä Taina Järä. Hän korostaa, että tukea ja neuvoa on tarjolla pitkin matkaa.

Tilaisuudessa Järän lisäksi puheenvuoron käyttää muun muassa asiantuntija Taina Tuovinen yrityspalveluita tarjoavasta EURES-verkostosta. Paikalla on lisäksi rekrytointiyritys Talent Centerin edustaja.

Tilaisuudessa esitellään myös syksyllä EU:n alueelle tehtävä rekrytointimatkaa, kohdetta ei Järän mukaan ole vielä päätetty.

Tapahtumatiedot

Osaava työvoimaa Huittisten yrityksiin -tilaisuus kaupungintalolla ke 8.6.klo 17-19

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa