Ladataan ilmoitusta

Huittisten jenkan säveltäjä Puutarhurin valssin ydin

Yksityiskohta Puutarhurin valssi -näytelmän julisteesta
Yksityiskohta Puutarhurin valssi -näytelmän julisteesta

Muun muassa Huittisten jenkan säveltäneestä Viljo Marttilasta (1910–1995) on tehty näytelmä, jota Haaran kyläteatteri esittää Loimaalla lokakuussa. Marttilan elämästä kertovan musiikkinäytelmän nimi on Puutarhurin valssi.

Mekku Mutalan ohjaaman näytelmän ovat käsikirjoittaneet Mutala ja Elsa Hietala. Musiikillisesta tuotannosta vastaa Sari Jokela. Näytelmähanke toteutetaan EU:n maaseuturahaston tuella.

Punkalaitumella syntynyt Marttila aloitti musiikin harrastamisen jo lapsena. Hänestä tuli kiertävä tanssilavamuusikko ja tuottelias säveltäjä. Huittisten jenkan lisäksi hän on säveltänyt esimerkiksi Punkalaitumen, Urjalan, Tyrvään, Vammaskosken ja Loimaan jenkat sekä valssit Koijärven laulujoutsenet ja Nuutajärven kaunis Helena.

Loimaan Onkijoella aikuisikänsä elänyt mies oli luonteeltaan vaatimaton.

–Hän ei kuitenkaan arastellut tuoda esiin rakastamiaan harrastuksia. Hänet muistetaan paikkakunnalla herttaisena ja hymyilevänä sekä aina avuliaana miehenä, toteaa tiedotteessa projektin johtaja Hietala.

Tapahtumatiedot

Musiikkinäytelmä Kylähalli Pääskynpesässä, Metsämaantie 69;

näytökset 1., 2., 6., 7., 8., 9. 13., 14., 15. ja 16.10., arkisin klo 15, viikonloppuisin klo 19

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa