Ladataan ilmoitusta
Menoksi

Iltahämärän ääneenluvussa unelmia ja kaipausta

Sally Salminen kirjoitti kaikkiaan 17 kirjaa, joista Katrina-romaani vuodelta 1936 on saavuttanut eniten suosiota. Kuva: nordisklitteratur.org
Sally Salminen kirjoitti kaikkiaan 17 kirjaa, joista Katrina-romaani vuodelta 1936 on saavuttanut eniten suosiota. Kuva: nordisklitteratur.org

Pohjoismaisen kirjallisuusviikon Iltahämärissä-ääneenlukutilaisuuden kirja on tänä vuonna Sally Salmisen Katrina. Huittisten pääkirjaston Hermanni-salissa 15.11. katkelman siitä lukee Taini Rantanen.

Unelmat ja kaipaus -teemaisen kirjallisuusviikon tilaisuuden järjestävät Huittisten Pohjola-Norden ja Huittisten kaupunginkirjasto.

Katrina-teos kertoo varakkaasta pohjalaisneidosta, jonka köyhä merimies houkuttelee avioliittoon lupaamalla loistavaa tulevaisuutta. Kirjaa on kiitetty vahvaksi kuvaukseksi karusta ahvenanmaalaisesta naiskohtalosta.

Salmisen tekstiä luetaan samaan aikaan Pohjolassa, Baltiassa ja Pohjolasta kiinnostuneissa maissa. Norden-yhdistysten liiton hallinnoimalla tapahtumalla pyritään tuomaan esille pohjoismaista kirjallisuutta ja kertomisperinnettä.

Ääneenlukukirja on tällä kertaa Ahvenanmaalta, koska Ahvenanmaan itsehallinto viettää tänä vuonna satavuotisjuhliaan.

Kirjailija Sally Salminen syntyi 11-lapsiseen pienviljelijäperheeseen vuonna 1906. Sallyn isä kuoli, kun tyttö oli seitsemänvuotias. Perhe oli köyhä, eikä koulunkäyntiä voinut ajatella. Sally Salminen haaveili kirjailijan ammatista ja suoritti kirjekursseja. Hän työskenteli myyjänä kotikylässä, eri paikkakunnilla Ruotsissa ja Ahvenanmaalle palattuaan Maarianhaminassa.

Sally Salminen matkusti 1930 siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin, toimi siellä kotiapulaisena ja kirjoitti artikkeleita lehtiin. Hän osallistui ruotsalaiseen romaaninkirjoituskilpailuun käsikirjoituksellaan, joka voitti kilpailun. Esikoisromaani Katrina julkaistiin 1936, minkä jälkeen Salminen muutti takaisin Ahvenanmaalle.

Kotiseudulla teoksen vastaanotto oli ristiriitainen, ja Sally Salminen muutti Tanskaan, missä hän avioitui. Salminen kirjoitti 17 kirjaa, joista Katrina on saavuttanut eniten suosiota. Sally Salminen kuoli Kööpenhaminassa 1976.

Tapahtumatiedot

Ääneenlukutilaisuus Huittisten kirjaston Hermanni-salissa ma 15.11. klo 19

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 69 e/vuosi.

Tilaa