Ladataan ilmoitusta

Muistiyhdistystoiminta uuteen vauhtiin Huittisissa

Vertaistukea ja tietoa muistisairaille ja läheisille.

Huittisten Muistiyhdistyksen Muistikahvilan syyskauden toiminta alkaa 6. lokakuuta. Silloin aiheena on läheisen hämmentävä käyttäytyminen.  Kuvituskuva: Muistiliitto
Huittisten Muistiyhdistyksen Muistikahvilan syyskauden toiminta alkaa 6. lokakuuta. Silloin aiheena on läheisen hämmentävä käyttäytyminen. Kuvituskuva: Muistiliitto

–Koronan aiheuttaman pitkän hiljaiselon jälkeen monella on tarve päästä aloittelemaan tuttuja harrastuksia ja tapaamaan ystäviä. Kun koronarokotteet varttuneen väen keskuudessa on saatu, osallistuminen erilaisiin toimintoihin on turvallisempaa. Syksy on hyvä aika ravistella totuttuja rutiineja ja etsiä myös uutta, mielenkiintoista toimintaa, sanoo muistiohjaaja Kristina Uotila Pirkanmaan Muistiyhdistyksestä.

Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Huittisten paikallisosasto, Huittisten Muistiyhdistys, järjestää muistiperheille erilaisia osallistumismahdollisuuksia. Esimerkiksi Toripuodissa toimiva Muistikahvila on avoin kohtaamispaikka, jossa kuulee aivoterveyteen ja muistisairauksiin liittyviä tietoiskuja ja luentoja.

Muistikahvila pidetään joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona kello 14–15.30, ja sinne ovat tervetulleita kaikki muistiasioista kiinnostuneet.

–Muistisairaus koskettaa monia. Puoliso, lapset, sisarukset ja ystävätkin kohtaavat suuria muutoksia muistisairauden astuessa mukaan arkeen. Siksi koko lähipiiri tarvitsee avointa ja oikea-aikaista tietoa sairauden eri vaiheiden tuomista muutoksista sekä tukea niiden aiheuttamaan tunnekriisiin, Uotila tietää.

Syyskausi alkaa 6. lokakuuta aiheella ”Läheisen hämmentävä käyttäytyminen”, josta luennoi muistiohjaaja Eeva Tyrväinen Pirkanmaan Muistiyhdistyksestä.

Muistiyhdistyksen vertaisryhmätoiminta tarjoaa neuvontaa, ohjausta, tiedon välittämistä ja kanssakulkijana olemista. Tämä ryhmä on tarkoitettu muistisairausdiagnoosin saaneiden läheisille. Ryhmässä toimii muistihoitaja Niina Immonen ja tukihenkilö Aira Autio.

Korona-aika on synnyttänyt Pirkanmaan Muistiyhdistykseen etäryhmiä, jotka ulottuvat myös Huittisiin.

–Nyt paikallisosastoillamme ympäri Pirkanmaata on mahdollisuus osallistua maksuttoman Microsoft Teams -sovelluksen kautta vertaistapaamisiin. Kun oma äiti tai isä sairastuu muistisairauteen, aikuiset lapset joutuvat tahtomattaan mukaan monenlaisiin uusiin haasteisiin. Aikuisten lasten etävertaistapaamisissa kuulee samassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia ja saa uutta näkökulmaa sekä vertaistukea omaan jaksamiseen, Kristina Uotila kertoo.

–Työikäisenä muistisairauteen sairastuminen on aluksi suuri yllätys ja järkytys, johon tarvitaan keskusteluapua. Etävertaisryhmän kautta saa kontaktin muihin, saman tilanteen kokeneisiin.

Etäryhmät kokoontuvat kerran kuukaudessa. Osallistumista varten tarvitaan tietokone, tabletti tai älypuhelin sekä toimiva nettiyhteys.

Valtakunnallinen Muistiliitto, johon Muistiyhdistykset ympäri suomenmaan kuuluvat, pitää yllä maksutonta vertaislinja-tukipuhelinta, josta omaishoitaja saa tukea vertaiselta arjen tilanteisiin joka päivä kello 17–21 numerossa 0800 9 6000. Puheluihin vastaavat kokeneet ja koulutetut omaishoitajat.

Maksullinen muistineuvo-tukipuhelin tarjoaa muistisairauksiin liittyvää ohjausta ja neuvontaa maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin kello 12–17 sekä keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 12–15 numerossa 09 8766 550.

Ryhmiin ja luennoille ilmoittaudutaan Pirkanmaan Muistiyhdistyksen toimistoon.

Muistiviikolla tapahtuu

Syksyn aikana Pirkanmaan Muistiyhdistys järjestää useita maksuttomia etäluentoja.

Muistiviikolla 20.–26. syyskuuta, Maailman Alzheimer-päivänä 21.9. kello 14–15.30 gerontologian professori Jenni Kulmala luennoi ”Aivoterveyden ylläpito – elämänmittainen matka” -aiheesta ja kokemusasiantuntija Seppo Kjellberg puhuu aiheesta ”Muistisairaus minun näkökulmastani”.

Muistiasumisen kehittäjä Hillervo Pohjavirta luennoi aiheesta ”Mitä muistisairaat toivovat asumiselta?” 22.9. kello 13–14.30. Luennolla perehdytään myös muistisairaan identiteettiä tukevaan hoivaan.

Tiistaina 21.9. klo 13–15 on omaishoitajien avoin kahvila Huittisten kaupungintalolla. Kahvilassa on paikalla muistineuvoja Minna Reunanen Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsista. Kahvilan järjestävät Satakunnan Omaishoitajat ry. sekä Huittisten kaupungin vanhuspalvelut.

Päivitetty 15.9. tiedolla omaishoitajien avoimesta kahvilasta.

Tapahtumatiedot

Muistikahvilan toiminta alkaa 6.10. Toripuodissa

Muistiviikko 20.–26.9., Pirkanmaan Muistiyhdistyksellä maksuttomia etäluentoja

Omaishoitajien avoin kahvila ti 21.9. klo 13–15 Huittisten kaupungintalolla.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa