”Milläs korilla minä sitten puita kannan?”
Se oli Aino Kakkurin pojan vastaus, kun äiti keräsi kahvipussitöitä näyttelyksi Äetsän kirjastoon.
Poika kuitenkin malttoi luopua koristaan. Maaliskuun loppuun asti se on yksi näyttelyn 27 esineestä. Mukana on seitsemän Kakkurin siskon työtä.
Käsitöitä taitamatonkin panee merkille, että Kakkurin kahvipussityöt ovat taitavaa käsityötä.
–Olen sellainen luonne, että haluan tehdä asiat kunnolla. Ainakin yritän. Näyttelytöitä valitessani ajattelin, että niiden täytyy olla niin hyvin tehtyjä, että ne oikeasti kehtaa laittaa esille.
Keikyäläinen Kakkuri on taitellut kahvipusseja vuodesta 2015, silloin hän jäi eläkkeelle Sastamalan seurakunnan emäntä-siivoja-vahtimestarin töistä.
–Jo jonkun aikaa ennen eläköitymistä keräsin kahvipusseja sillä ajatuksella, että sitten kun tulee omaa aikaa, niin aloitan uuden harrastuksen.
Perustekniikan hän opetteli internetistä löytyneiden videoiden avulla. Sittemmin hän on käynyt Sastamalan opiston kursseilla ja Tampereella Päivi Tammen kursseilla.
–Ajattelin, että minun täytyy osata ennen kuin menen kursseille, hän sanoo ja nauraa päälle.
Kakkuri hakee ideoita kahvipussitöihinsä esimerkiksi internetistä ja kirjoista.
–Yhtä kahvipussikirjaa olin lainamassa silloinkin, kun kirjaston Päivi (Ilen) kysyi, voinko pitää näyttelyn.
Tekemisessä Kakkurilla on yksi periaate, hän tekee hyödyllisiä käytännön esineitä, ei mitään ”pölynkerääjiä”. Pääsääntöisesti hän taittelee ostoskasseja, käsilaukkuja sekä erikokoisia koreja. Näyttelyssä on esimerkiksi mukana se ”koppa”, jossa hän kuljettaa viulua.
–Nyt on sitten pitänyt näyttelyn ajaksi keksiä soittimelle muu kuljetuskassi.
Jokusia muitakin laukkuja ja koreja hänellä on itsellään käytössä.
–Enimmäkseen kuitenkin olen laittanut jakoon, yksi niistä on sininen lapsenlapselle annettu reppu. Ja myyntiinkin taittelen, jos joku tahtoo ostaa.
Aino Kakkuri itse ei juuri enää juo kahvia, hänelle maistuu tee. Mutta silti hänellä on laatikoittain erilaisia kahvipusseja.
–Jotkut tuovat niitä minulle kerrallaan jätesäkillisen, toiset pienemmissä erissä.
Iso pussien määrä onkin tarpeen, sillä Kakkuri on tekemisensä värityksessä yksinkertaisen ja selkeyden ystävä.
–Silloin yhdestä pussista ei välttämättä saa montaa palaa. Yhteen hopeanväriseen käsilaukkuun esimerkiksi tarvitsin noin 250 pussia.
Kakkurin suosikkikahvi taitteluun on mattapintaisessa ruskeassa pussissa myytävä Costa Rica.
–Joku sanoi niistä pusseista tehtyä laukkua, että on kuin päreistä tehty.
Ainakaan ensikertalaiselle Kakkuri ei kuitenkaan omaa suosikkiaan suosittele.
–Sen pussin materiaali on niin hankala taitella, että ensimmäinen tekele voi jäädä myös viimeiseksi.
Tapahtuma
Näyttely Äetsän kirjastossa maaliskuun loppuun