Ladataan ilmoitusta
Menoksi

Pride-piknik on suunnattu kaikille

Kesäkuussa vietetään kansainvälistä Pride-kuukautta.
Kesäkuussa vietetään kansainvälistä Pride-kuukautta.
Erika Tilander

Nuorisovaltuusto järjestää yhdessä kirjastopalveluiden kanssa Pride-piknikin Huittisten kirjaston takapihalla. Luvassa on rentoa yhdessäoloa ja pientä suolaista ja makeaa evästä. Sateen sattuessa tapahtuma järjestetään kirjaston sisällä.

Samaan aikaan kirjastossa on esillä kirjanäyttely, johon valituissa teoksissa käsitellään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä teemoja. Näyttelyssä on erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tietokirjallisuutta. Teemanäyttely on auki heinäkuun loppuun asti ja siihen kuuluvat kirjat ovat myös näyttelyn ajan vapaasti lainattavissa.

Yhteinen tapahtuma syntyi kirjastopalveluiden aloitteesta. Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Jonna Toivonen kertoo, että nuorisovaltuusto keksi idean piknikistä työstäessään aloitetta Huittisten kaupungin Pride-liputuksesta. Aloite kaatui kaupunginhallituksen äänestyksessä, mutta piknik saadaan sentään järjestettyä.

–Idea piknikistä tuli jo ennen kielteistä päätöstä. Ajateltiin, että olisi kiva järjestää jotain muutakin kuin liputus, Toivonen kertoo.

Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki.

–Tulkaa ihmeessä paikalle viettämään rentoa ja hauskaa aikaa, Toivonen kehottaa.

Tapahtumatiedot

Pride-piknik ja samanteemainen aineistonäyttely järjestetään Huittisten kaupunginkirjastolla 30. kesäkuuta kello 17–19. Nuorisovaltuuston ja kirjastopalveluiden järjestämään tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa