”Esko sai puhuttua Aaron järjestysmieheksi. Esko sanoi, että mitään ei tarvitse tehdä, sillä he hoitavat järjestyksen, mutta pitää olla kolme nimettyä järjestysmiestä ja yhden täytyy olla selvä. Se selvämies ottaa poliisit vastaan ja keskustelee niiden kanssa.”
Aaro Rajaniemen muistelus on Tapio Paavosen perjantaina 17.7. julkistettavasta Kämmäkän vihtaseurat 1966–1977 -kirjasta. 111-sivuinen kirja kuuluu Tyrvään seudun Kotiseutuyhdistyksen julkaisuihin.
Kirjan muisteluosuutta varten Paavonen on jutustellut tansseista ja vihtahuutokaupasta muodostuneista vihtaseuroista melkein 70 henkilön kanssa. Puhutettujen joukossa on sekä vihtaseurojen järjestelyissä mukana olleita että tansseissa käyneitä.
Paavonen toteaa esipuheessa: "Ne ovat niin totta kuin ihmisten muistelut ylipäätään ovat."
Faktat ovat peräisin pääosin Raimo ja Ritva Haavistolta, seuroja järjestäneen Illon metsästysseuran pöytäkirjoista ja historiikista sekä Lauttakylä-lehden ja Tyrvään Sanomien jutuista.
–Paljon tietoa sain myös Junno Välimaan Kesäisin viihdyttiin vihtaseuroissa -jutussa, joka julkaistiin Huittisten Joulu -lehdessä 1989, Paavonen kertoo.
Välimaan kirjoituksesta hän löysi myös selityksen vihtaseurojen vihtaosuudesta.
–Sitä tietoa en ollut aiemmin mistään muualta löytänyt.
Välimaan mukaan ensin Tyrvään Tapiolassa ”tapahtui vain niin, että tavanomaisessa ompeluseurassa, kun ei miesväellä ollut mitään tekemistä, keksittiin tuoda kimppu koivunoksia seurapirttiin ja tehdä vihtoja. Tehtyjen vihtojen omistuksesta tuli sitten kiistaa ja niin toimeenpantiin vapaaehtoinen ’pakkohuutokauppa’. Vihdoista tuli heti seurojen pääasia ja kokoontumisten nimeksi vihtaseurat.”
Kirjan alkulaukaus ammuttiin vihtahuutokaupan ryydittämässä Kämmäkän vihtaseurojen muistelutilaisuudessa vuosi sitten heinäkuussa.
–Porukkaa oli paikalla ihan hyvin, mutta monikaan ihminen ei rohjennut muistojaan kertoa. Minä ajattelin, että tämä jäi nyt vähän vajaaksi ja ehdotin tapahtuman koollekutsuneelle Raimolle (Haavisto), että jospa yritettäisiin kasata vihtoseuroista kirja. Sanoin, että voisin tehdä sen yhdessä Raimon puolison Ritvan kanssa.
–Haavistot innostuivat kirjan teosta heti, mutta ehdottivat, että tee se yksin, koska sinä olet ulkopuolinen.
–Ja minä olen niin pähkähullu, että sanoin kyllä, Paavonen kertoo.
Ritvan riimittelyjä kirjasta kuitenkin löytyy. Vuoden 1973 vihtaseurainmuistelon voi laulaa Kai muistat kannella kun fregatin -nuotilla.
”Kai muistat Kaisan, niin ja Paulinkin / ja vihtaseurat, ne alkoi kerran, kun hiiren korvat oli koivussa. / Oli kansaa tuhat määrin saapunut / Tie Kämmäkkään on tutuksi tullut / Kun vuosikaudet sitä on tallattu. / Ja naapurista Osmo-isäntä / on lehmät saanut navettaan viedä että parkkipaikkaa saisi autoille. / Ja ystävämme Esko Rautanen / on pomo ollut ja kaikki merkit, on aina vienyt ihan paikalleen.”
Paavonen onkin aidosti vihtaseurojen ulkopuolinen, vaikka on kotoisin Kämmäkän naapurista Kiikan Illosta. Kirjassa hän kertoo muisteluksen ajasta, jolloin oli 14–15-vuotias:
”Itse muistan käyneeni yhden kerran Kämmäkän vihtaseuroissa joskus 1970-luvun alkupuolella. Silloinkaan en käynyt sisällä. Ei ollut hinkua tanssimiseen. Muistan siitä reissusta lähinnä vain sen, että siellä pihalla aika paljon pelotti. Olin paljon kuullut juttuja tappeluista ja pelkäsin saavani siellä turpiini, vaikka olihan siellä pihassa myös tuttuja poikia Illosta.”
Muita tanssijoita Kämmäkän vihtaseuroissa kuitenkin riitti. vihtaseurojen kultakausi oli Paavosen mukaan 60-luvun loppu ja 70-luvun alku. Tansseja pidettiin kesäkaudella kerran viikossa. Syksyllä -67 vihtaseurojen lehti-ilmoituksessa luki, että ennen päättäjäistansseja vihtaseuroissa oli sinä kautena ollut 3000–4000 kävijää.
Yksi kävijöistä oli huittislainen Matti Koivunen.
”Kerran he olivat tulossa vihtaseuroista Huittisiin Selkätietä. He olivat liikkeellä Aimo Heinosen 1930-luvun (tai 1940-85 luvun) DKW:lla. IFA-mallinen hieno vanha auto, jossa oli ”kaappariovet” – eteenpäin aukeavat ovet. He pysähtyivät houkuttelemaan kahta tyttöä autoonsa. Tytöt sanoivat: ”Ei me tollaseen tulla, kun oltaisiin Mosseenkin päästy.”
Kirjaa voi ostaa kirjoittaja-Paavoselta ja Tyrvään seudun Kotiseutuyhdistykseltä.
Pönötyksestä ei tietoakaan
Kämmäkän vihtaseurojen suosion salaisuuttakin Kämmäkän vihtaseurat 1966–1977 -kirjan tekijä Tapio Paavonen yritti ihmisiä haastatellessaan selvittää.
Kirjassaan hän summaa syiksi esimerkiksi alhaisen lipun hinnan, perjantai-iltaisen ajankohdan, kulmakunnan nuorison määrän, Ylistenjärven kesävieraiden muille paikkakunnille levittämän tiedon tapahtumasta, tiiviin tunnelman, ahtaat tilat, joissa kehnompikin tanssija pysyi pystyssä.
Paavonen kirjoittaa myös:
”Paikka oli syrjäinen ja talo melko rujo. Ehkei se kenenkään silmää hivellyt, mutta se varmaan antoi sellaisen tunnun, että kenenkään ei siellä tarvinnut omaa olemustaan hävetä. Meininki oli siellä hyvin välitön ja vapautunut. Pönötyksestä ei ollut tietoakaan.”
Kämmäkän vihtaseurojen ”ilopaikka” oli vinolaudoitettu rakennus Kämmäkän kolmen tien risteyksestä reilun kilometrin verran Vammalan suuntaan.
–Haaviston Raimo osti Kämmäkän Pienviljelijäyhdistykseltä huvitalon, jossa aikaisemmin oli pidetty tansseja.
–Hän aikoi aloittaa talossa kassien valmistuksen, mutta talo osoittautui turhan hataraksi. Raimo ehti aloittaa talon purkamisen ennen kuin keksi, että sehän voisi olla hyvä paikka tansseille, Paavonen kertoo tarinan rakennuksesta, jossa ei ollut vuorilaudoitusta.
””
Talo on edelleen pystyssä.
–Koivuniemen Esko aikanaan korjasi sen asuintaloksi, mutta nyttemmin se on kesämökkikäytössä.
Kirjassa Koivuniemi muistelee:
”Vihtaseuroissa meni aina aika pitkään. Ei sieltä voinut pois lähteä, kun porukkaa oli vielä talon ulkopuolella. Täytyi jäädä vahtimaan, etteivät ne loukanneet itseään eivätkä sytyttäneet tulipaloa.”
Tapeltiin ja ei tapeltu
Yhden asian edessä Kämmäkän vihtaseurat 1966–1977 -kirjan kirjoittaja Tapio Paavonen joutui hämmästyksen tilaan.
Osa haastatelluista näet sanoi, että ei vihtaseuroissa koskaan mitään tappeluita ollut ja osa, että joka kerta jotkut tappelivat. Asiaa pohdittuaan Paavonen tuli siihen lopputulokseen, että muistikuvan täytyi riippua siitä, viihtyikö vihtaseuroissa sisällä vai ulkona.
Kirjaansa hän kirjoittikin, että tappelut olivat olennainen osa vihtaseurakulttuuria.
”Ilman tappeluita ei montaakaan vihtaseuraa mennyt läpi. Yleensä sairasauto tai kaksi käytiin tilaamassa Mäenpäästä, minkä jälkeen soitto jatkui. Kun järjestysmiehet saivat tappelun rauhoittumaan, niin tappelijat sopivat, että jatketaan Tyrväänkylän baarilla. Se oli auki koko yön.”
Tapahtumatiedot
Kämmäkän vihtaseurat 1966–1977 -kirjan julkistustilaisuus Kämmäkän kyläseuran talolla pe 17.7. klo 18
