Ladataan ilmoitusta

Viikonloppuna musiikkijuhlat Brewer’s Pubissa

Brewerokki järjestetään nyt toista kertaa. Viime kesänä tunnelma oli korkealla.
Brewerokki järjestetään nyt toista kertaa. Viime kesänä tunnelma oli korkealla.
Erika Tilander

Lauttakylän keskustassa kuullaan tällä viikolla esimerkiksi Einin, Kasmirin, Peer Güntin ja Pandoran laulua, kun kaksipäiväinen Brewerokki-musiikkifestivaali järjestetään 15.–16. heinäkuuta Brewer’s Pubissa.

Elävän musiikin lisäksi tapahtumassa on tarjolla ruokaa juomaa sekä Brewerokki-tuotteita. Tapahtumaa varten luodulla rokkilautasella on tänä vuonna kokonaisena kypsennetyn porsaan lihaa. Brewerokin ajaksi Viialankatu suljetaan Brewer’s Pubin ja kaupungintalon viereisen nurmialueen väliseltä alueelta.

Brewer’s Pubin yrittäjä Susanna Lehtinen toivoo, että yleisö saapuu tapahtumaan paikalle ajoissa eikä odottele iltamyöhään. Perjantaina illan avaa kuuden jälkeen Pandora ja lauantaina Eini jo kello 16.15.

–Meillä on laadukkaat avausbändit, olisi aika kurjaa jos Pandora joutuisi esiintymään tyhjälle yleisölle, Lehtinen sanoo.

Merkkejä lippukaupan kiihtymisestä oli haastatteluhetkellä jo näkyvillä, mutta toistaiseksi kauppa on käynyt tasaista tahtia.

–Suosittelen hakemaan lipun ettei jää ilman, Lehtinen kehottaa.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa