Ladataan ilmoitusta
Menoksi

Keikyässä juhlitaan riippusiltaa ja 100-vuotiasta Äetsän voimalaitosta

Talkoovoimin kunnostettu Keikyän riippusilta edustaa 1900-luvun alkupuolen puusiltarakentamista. Kuvat: Päivi Pelttari
Talkoovoimin kunnostettu Keikyän riippusilta edustaa 1900-luvun alkupuolen puusiltarakentamista. Kuvat: Päivi Pelttari

Keikyässä juhlistetaan toukokuun viimeisenä sunnuntaina 100 vuotta täyttävää Äetsän voimalaitosta ja Keikyän riippusillan korjaushankkeen valmistumista. Juhlan järjestävät yhdessä riippusillan kunnostuksesta vastannut Keikyän Perikunta sekä voimalaitoksen omistaja UPM.

–Alkuperäisen voimalaitoksen rakennutti porilaisen Oy W. Rosenlew Ab:n tytäryhtiö Björneborgs Kraft. Moni merkittävä metsäyhtiö, kuten myös Rosenlew, on ajan saatossa sulautunut nykyiseksi UPM-konserniksi ja sen myötä myös Äetsän vesivoimalaitos on tänään osa UPM:n energialiiketoimintaa, kertoo tiedotteessa sidosryhmäsuhteiden johtaja Stefan Sundman UPM Energyltä.

Hän toteaa, että Äetsän voimalaitos tuottaa edelleen, 100 vuotta perustamisensa jälkeen päästötöntä, uusiutuvaa sähköä sekä kotitalouksien että teollisuuden tarpeisiin.

–Vesivoimasta onkin muodostunut Suomen merkittävin niin kutsuttu säätävä sähköntuotantomuoto, joka on saatavilla myös silloin, kun aurinko ei paista tai tuuli ei tuiverra. 100-vuotisjuhlan kunniaksi vesivoimalaitos on saanut arvoisensa uuden juhlavan valaistuksen, onhan se sijainniltaan ja arkkitehtuuriltaan osa maamme näyttävimpiä rakennettuja kulttuuriympäristöjä, Sundman sanoo.

Juhlan toinen aihe Keikyän riippusilta edustaa 1900-luvun alkupuolen puusiltarrakentamista.

–Vastaavia siltoja löytyy maailmalta useita, joten on mahdotonta sanoa mistä alkuperäinen malli on peräisin. Sillan valmistuttua 1948 se on palvellut paikkakunnan kahteen osaan jakautunutta rakennetta jokapäiväisessä elämässä, kertoo Keikyän Perikunta ry:n puheenjohtaja Markku Torpo tiedotteessa.

Torpo sanoo, että silta on tärkeä kulkureitti ja jokimaiseman kaunis yksityiskohta, jonka korjaaminen oli keikyäläisille ja lähiympäristön asukkaille ja yrityksille itsestäänselvyys.

–Talkootyön osuus nousi hankkeessa moninkertaiseksi arvioon verrattuna, jolloin vastaavasti euromääräinen kustannusarvio alittui. Iso kiitos kuuluu aivan jokaiselle, joka osallistui hankkeeseen talkoolaisena tai lahjoittajana, Torpo kiittelee.

Riippusillan ja voimalaitoksen juhlassa kuullaan UPM:n ja Keikyän Perikunnan puheenvuorot sekä Mika Suden kotiseutukatsaus Kokemäenjoki paikallisen elämäntavan muokkaajana.

Siltojen juhlan musiikista vastaavat Petri Kiiski, Jukka Keskitalo ja Sekulit sekä Kiikan torvisoittokunta.

Äetsän vanhaan voimalaitokseen ja Keikyän riippusiltaan voi tutustua oppaiden opastamana juhlapäivänä aamuyhdeksästä lähtien.

Tapahtumatiedot

Mahdollisuus tutustua Äetsän voimalaitokseen oppaiden johdolla su 29.5. klo 9 alkaen

Juhlatilaisuus voimalaitoksen piha-alueella klo 13

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 69 e/vuosi.

Tilaa