Ladataan ilmoitusta

Huittisissa ja Vampulassa alkavat ryhmät leskille – ”etsitään yhdessä uusia sävyjä elämään”

Kuva: Jose Antonio Alba/Pixabay
Kuva: Jose Antonio Alba/Pixabay

–Tuen merkitys ja vertaistuen arvo korostuvat suurissa elämänmuutoksissa, sanoo diakoniatyöntekijä Kaisa Vehmaa.

Huittisten seurakunta järjestää tänä syksynä sekä Huittisissa että Vampulassa ryhmät leskeksi jääneille.

–Erityisen suuri tarve tuelle on silloin, kun kyseessä on puolison menetys. Varsinkin silloin kun vuosikymmeniä jatkunut parisuhde päättyy puolison kuolemaan, akuutin suruvaiheen jälkeen voi olla vaikea löytää uutta tapaa jatkaa elämää. Silloin ryhmässä saatu rohkaisu ja vertaistuki voivat toimia askeleena eteenpäin uudessa elämänvaiheessa, Vehmaa toteaa tiedotteessa.

–Ryhmän ei ensisijaisesti ole tarkoitus olla sururyhmä, vaan leskeksi jäämisestä on ollut hyvä kulua jo jonkin aikaa, toisilla se aika voi olla vaikka useita vuosia.

Varsinainen sururyhmä alkaa Huittisissa tammikuussa.

–Leskien ryhmissä on tarkoitus käydä läpi muuttunutta elämäntilannetta, etsiä yhdessä uusia värisävyjä elämään, jakaa kokemuksia, löytää uusia tapoja jatkaa uutta elämänvaihetta eteenpäin sekä saada rohkaisua. Ryhmissä on varattu aikaa myös keskinäiselle vuorovaikutukselle ja rupattelulle.

Maksuttomat ryhmät kokoontuvat Huittisissa ja Vampulassa seurakunnan tiloissa noin kahden viikon välein tiistaisin. Ensimmäinen kokoontuminen sekä Vampulassa että Huittisissa on 11.10. Ryhmään pitää ilmoittautua ennakkoon.

Leskien ryhmien vetäjiä ovat Vehmaan lisäksi Anu Pihlava ja vapaaehtoiset rinnallakulkijat. Ryhmät kokoontuvat syksyn aikana viisi kertaa ja vuodenvaihteen jälkeen yhden kerran.

Tapahtumatiedot

Leskien ryhmä Vampulan seurakuntatalolla ti 11.10 klo 10–11.30 ja Huittisten seurakuntakeskuksessa klo 14–15.30

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa