Ladataan ilmoitusta
Lukijan sana 18.7.2022 15:00Tilaajille

Suomi-Areena myös Huittisiin

Mielenkiinnoilla luin 13.7. ilmestyneestä Lauttakylä-lehdestä Marja-Liisa Hakasen pääkirjoituksen kesätapahtumista sekä agronomi Jukka Tuorin Suomi-Areenaa ja sotea koskevan kirjoituksen.

Näiden pohjalta muistelin, että muutama vuosi sitten Porin Suomi-Areena jalkautui myös Huittisiin. Kun valtakunnan vaikuttajia on Porissa, samalla matkalla osa heistä voisi poiketa myös Huittisissa. Ministeri Pekka Haavisto kävi muun muassa kansainvälisen sotilaskoulutuksen keskiössä eli Porin prikaatissa Säkylässä Twitterin mukaan 2022 Areena-viikolla.

Suomi-Areenaan tulisi monipuolisuutta, jos Poria ympäröivä maakunta osallistuisi tapahtumaan nykyistä aktiivisemmin. Huittislaistaustaisia ja täällä juuret omaavia valtakunnan vaikuttajia ja osaajia voisi innostua käymään Lauttakylän torin ja Kirkkopuiston tienoilla keskustelemassa ajankohtaisista asioista Areenan puitteissa esimerkiksi ruoasta, taloudesta, sotesta, turvallisuudesta ja luontokadosta.

Tilaajalle

Haluatko lukea koko artikkelin?

Artikkeli on luettavissa Lauttakylä-lehden tilaajille. Voit tilata myös vuorokauden lukuoikeuden kaikkeen lauttakyla.fi sisältöön 3 eurolla.

Voit uusia aiemman tilauksesi käden käänteessä kirjautumalla ensin OmaLauttakylä-palveluun omalla tunnuksellasi.

 

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa