Marttyyrien Äänen Hannu Lahtinen Huittisiin

Tilaisuus

Marttyyrien Äänen toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen vierailee Huittisissa 15.11. ja kertoo uskonsa tähden vainotuista kristityistä.

–Kristityt ovat maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä. Jopa 350 miljoonaa kristittyä elää eri asteisen uskonnollisen vainon alla. Vainolla tarkoitetaan erilaisia rajoituksia, syrjintää tai vihamielisyyttä, jota joutuu kokemaan kristillisen vakaumuksen vuoksi. Pahimmillaan vaino voi johtaa vankilatuomioihin, väkivaltaan ja kuolemaan. Ankarinta kristittyjen vaino on ollut viime vuosina maailman suljetuimmassa maassa, Pohjois-Koreassa, Lahtinen sanoo.

Marttyyrien Ääni osallistuu useisiin vainottua seurakuntaa tukeviin projekteihin eri puolilla maailmaa. Avustusprojekteja Pohjois-Korean lisäksi on muun muassa Pakistanissa, Irakissa, Nigeriassa ja Kolumbiassa.

Hannu Lahtisen johtama Marttyyrien Ääni ry on yhteiskristillinen kansainvälinen järjestö. Se on reilun 40 vuoden ajan jakanut tietoa kristittyjen vainoista.
To 15.11. klo 18:00
Huittisten seurakuntakeskus